Äänestysselitys: Kannatan ydinvoimaa, mutta vastustan Kremlin sylissä istuvaa Rosatomia

En koskaan äänestä tyhjää eduskunnan äänestyksissä, mutta tänään tein poikkeuksen, selittää Rkp:n kansanedustaja Stefan Wallin.

– En siksi, ettei minulla olisi kantaa, vaan siksi, että minulla on kaksi kantaa. Kannatan ydinvoiman lisärakentamista, mutta vastustan esitettyä konseptia, jossa venäläinen Rosatom on Fennovoiman suurin omistaja, Stefan Wallin sanoo Fennovoima-äänestyksestä.

Hän sanoo äänestäneensä kesällä 2010 sellaisen Fennovoiman puolesta, jonka suurimpana omistajana oli saksalainen E.O.N.

– Perustin kantaani ilmastopoliittisilla syillä, Suomen omavaraisuusasteen nostamisella, sähkön saannin turvaamisella, venäläisen tuontienergiariippuvuuden pienentämisellä sekä sillä, että tarvitsemme investointeja ja uusia työpaikkoja.

– Koska tämän päivän Fennovoima-konsepti poikkeaa olennaisesti alkuperäisestä, en valitettavasti voinut äänestää sen puolesta, Wallin jatkaa.

– Tämän päivän geopoliittisessa tilanteessa, sen jälkeen mitä on tapahtunut Krimillä ja itäisessä Ukrainassa ja EU:n Venäjä-pakotteiden valossa, olisi tuntenut epämukavalta äänestää sellaisen konseptin puolesta, jossa suurin yksittäinen omistaja, valtion kokonaan omistama Rosatom, istuu Kremlin sylissä. Tältä osin minun äänestyskäyttäytymiseni oli protesti, Wallin sanoo.

Tyhjää äänestivät myös perussuomalaisten Juho Eerola, Reijo Tossavainen ja Pertti Virtanen.

Mainos