Unescon maailmanperintökomitea on hyväksynyt Aalto Works -arkkitehtuurikohteiden sarjan maailmanperintöluetteloon Busanissa Etelä-Koreassa 19.–29.7.2026 pidetyssä 48. istunnossaan, kerrotaan opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.
Kokonaisuus koostuu 13 Aaltojen suunnittelemasta modernin arkkitehtuurin kohteesta eri puolilta Suomea.
Aalto Works edustaa Alvar, Aino ja Elissa Aallon humanistista modernismia ja korostaa arkkitehtuurin roolia hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisessa. Samalla se kuvastaa heidän merkittävää vaikutustaan modernin arkkitehtuurin kansainväliseen kehitykseen.
Aalto Works -kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa Alvar Aallon ateljee, Alvar Aallon kotitalo, Finlandia-talo, Jyväskylän yliopiston Aalto -kampus ja
– Valinta Unescon maailmanperintöluetteloon on merkittävä kansainvälinen tunnustus suomalaiselle modernille arkkitehtuurille. Se nostaa Aaltojen työn sekä kulttuuriperintömme ja arkkitehtuuriosaamisemme tunnettuutta, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.).
Hän lisää, että samalla valinta sitouttaa pitkäjänteiseen kulttuuriperinnön suojeluun, jotta ainutlaatuinen perintö säilyy tuleville sukupolville.
Aalto Worksin myötä Suomessa on nyt kahdeksan Unescon maailmanperintökohdetta.