7000 poliisia määrätty Hongkongin kaduille

Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn muistopäivä kuumentaa tunteita.
Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn muistopäivää vietetään tänään perjantaina. LEHTIKUVA / AFP Isaac Lawrence
Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn muistopäivää vietetään tänään perjantaina. LEHTIKUVA / AFP Isaac Lawrence

Hongkongin poliisi on ottanut kiinni tunnetun demokratia-aktivistin Chow Hang-tungin. Hänen väitetään järjestäneen luvatonta kokoontumista Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn muistopäivänä perjantaina, kertoo uutissivusto The Guardian.

Chow on Hong Kong Alliance -ryhmän varapuheenjohtaja. Ryhmä on järjestänyt kaupungissa vuosittain kynttiläkulkueita Kiinan asevoimien vuonna 1989 murskaaman mielenosoituksen uhrien muistolle.

Taivaallisen rauhan aukion tapahtumista puhuminen on kielletty Manner-Kiinassa.

Hongkong on Kiinan erityishallintoalue. Hongkong siirtyi 1997 Kiinan hallintaan ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaatetta soveltaen. Periaatteen mukaisesti alueella on taloudellinen ja osittainen poliittinen autonomia sekä paljon vapauksia, joita muualla Kiinassa ei ole.

Siksi Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn muistotilaisuuksien järjestämistä on suvaittu Hongkongissa. The Guardianin mukaan tälle voi pian tulla loppu.

Kaduille on lähetetty tuhansia poliiseja valvomaan perinteisen kynttiläkulkueen kieltoa. Eri lähteet kertovat, että jopa 7[nbsp]000 poliisia on partiotehtävissä perjantaina.

Viranomaiset kielsivät tämän vuoden kokoontumiset koronapandemiaan vedoten. Poliisi vetosi myös kansalliseen turvallisuuslakiin ja varoitti ihmisiä kokoontumasta ilmoittamattomiin tapahtumiin.

Mainos