Verkkouutiset

SAK:n Pekka Ahmavaara, Kirsti Palanko-Laaka ja pj Lauri Ihalainen, Akavan Mikko Viitasalo ja OAJ:n Erkki Kangasniemi istumassa TUPO-pöytään lokakuussa 1997. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ

Yleiskorotukset alkavat olla suomalainen erikoisuus – näin palkoista pitäisi sopia

Hallituksen saamattomuus on johtanut kummalliseen umpikujaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistohallituksen jäljiltä jää monia reformivajeita. Eritoten työmarkkinoiden sopimuslainsäädäntö on ollut kuolleessa tilassa, koska demarivetoinen hallitus ei ryhdy mihinkään ilman työmarkkinajärjestöjen lupaa, eivätkä järjestöt puolestaan näytä kykenevän minkäänlaiseen yhteishyvän kehitystyöhön.

Siksi on sekä todennäköistä että toivottavaa, että “kolmikanta” vaipuu vihdoin haudan lepoon. Näinhän on tapahtunut muualla maailmassa ja muissa pohjoismaissa jo kauan ennen meitä. Ruotsin elinkeinoelämän järjestö Svenskt Näringsliv lopetti jo 1990-luvulla sopimisen ja on muuttunut sitten yhdeksi ajatuspajaksi muiden joukossa.

Euro-Suomenkin on syytä siirtyä korporatismin museosta nykyaikaan. Tämä antaa tilaa parlamentarismille ja demokratialle, ja hyvä niin. Työmarkkinauudistukset valmistellaan vastedes virkamies- ja tutkijavetoisesti. Järjestöjä tulee toki kuulla, kuten ILO:n sopimuksetkin edellyttävät, mutta niiden kanssa ei kannata eikä pidä “sopia” yhtään sen enempää kuin muidenkaan edunvalvojien.

On ensinnäkin jatkettava siitä, mihin Juha Sipilän (2015-2019) hallitus valitettavasti tyssäsi eli järjestäytymättömien yritysten sopimusmahdollisuuksien laajentamisesta. Suomessahan on pitkän järjestövallan aikana syntynyt omituinen kaksijakoisuus. Järjestäytyneillä yrityksillä on verrattomasti laajemmat mahdollisuudet poiketa paikallisilla sopimuksilla työlainsäädännöstä – esimerkiksi työaikajärjestelyjen suhteen – kuin vapailla, järjestäytymättömillä yrityksillä.

Tätä omituista, pienyrityksiä syrjivää käytäntöä on perusteltu työntekijöiden suojelulla, mutta sen keskeinen motiivi on ollut työmarkkinakartellin eli järjestäytyneiden työnantajien ja ammattiliittojen aseman ylläpitäminen.

Paikallisen sopimisen oikeuksien laajentaminen vapaiden pienyritysten kenttään oli vahvasti mukana Sipilän hallituksen ohjelmassa. Pääministeri Sipilä valitettavasti kuitenkin “myi pois” tämän pienyrityksille tärkeän reformin, saadakseen maaliin pahamaineisen kilpailukykysopimuksensa. Pidin kiky-sopimusta virheenä ja pidän edelleen. Se antoi järjestöille mahdollisuuden kiristää kumoon kaikki työreformit, mutta itse sopimus ei kuitenkaan sisältänyt mitään, mikä vaikuttaisi pysyvästi työllisyyteen ja työttömyyteen.

Siksi pienyritysten neuvottelukieltojen kumoaminen on otettava kokoomusjohtoisen hallituksen ohjelmaan. Samalla on pidettävä huolta järjestäytymättömien yritysten työntekijöiden riittävän hyvästä neuvotteluasemasta. Sen voi tehdä esimerkiksi varmistamalla, että he voivat hakea alan ammattiliiton tukea ja myös parantamalla henkilöstön ja henkilöstön valitseman luottamusvaltuutetun asemaa. Lainsäädäntömalleja kyllä löytyy. Olennaista on, että yritykset voivat sopia oman henkilöstönsä kanssa asiansa. Työ- ja virkaehtosopimusten on syytä taata vähimmäisehdot, mutta niiden puitteissa täytyy voida sopia palkantarkistuksista vapaasti.

Kunta-alan sopimusmalli ei ole elinkelpoinen

Toinen ongelma-alue on palkkasopimisen kokonaisuus. Hallituksen saamattomuus on johtanut kummalliseen umpikujaan, jossa vientiteollisuuden sopiminen on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Kunta-alan sopimus “takaa” kunnallisille työntekijöille yhden prosenttiyksikön korkeammat korotukset kuin vientiliitoissa.

Tällainen sopimusmalli ei ole elinkelpoinen. Me tulemme kunnissa ja kaupungeissa kyllä huolehtimaan riittävistä ja paranevista palkoista – koska haluamme tehdä niin ja koska meidän on pakko niin tehdä, jotta voimme ratkaista työvoimapulan. Mutta haluamme tehdä sen niin, että korotukset suuntautuvat sinne, missä niitä todella tarvitaan. Siinä eivät rajut yleiskorotusvaatimukset auta.

Hallitus ei voi suoraan määrätä sopimusten sisältöä, mutta hallitus voi välillisesti ratkaista nämä ongelmat. Kunta-alan ja hoiva-alan palkat tulevat joka tapauksessa nousemaan, koska työvoimapula on ankara. Mutta ainoa järkevä tapa järjestää tämä palkkamuutos on tehdä se työnantajavetoisesti – antaa palkkojen nousta paikallisilla ja yksilöllisillä sopimuksilla.
Tähän suuntaan päästään, jos mennään Tanskan ja Ruotsin (ja kaikkien muiden maiden) suuntaan eli rajataan työ- ja virkaehtosopimukset palkkataulukoihin. Pakolliset, lähtöpalkasta riippumattomat prosentuaaliset yleiskorotukset alkavat olla vain suomalainen erikoisuus, ja ne sopivat tavattoman huonosti euromaailmaan.

Vientialojen olisikin viisainta toimia näin ja sopia sellaisista työehtosopimuksista, jotka eivät palkkataulukon lisäksi sisällä mitään korotusnumeroita. Tämä olisi myös teollisuuden työntekijöiden etu. Yritykset kykenevät kyllä pitämään varsinkin nykyisen työvoimapulan oloissa huolen ansioiden noususta, esimerkiksi yksilöllisin palkkatakuin.

Hallitus voi edesauttaa tätä kehitystä rajaamalla työehtosopimusten yleissitovuuden taulukkopalkkoihin. Tämä toimisi voimakkaana signaalina siitä, mihin suuntaan ollaan menossa ja mihin suuntaan on syytä mennä. Jos rohkeus riittää, parasta olisi seurata Ranskan presidentti Emmanuel Macronin esimerkkiä ja säätää lailla paikallisen sopimisen ensisijaisuus. Vähimmäisehtojen eli taulukkopalkkojen on sitä vastoin syytäkin säilyä yleissitovina.

Tällainen paketti voi olla ammattiliitoille vaikea niellä, mutta nielemistä helpottaisi, jos samalla laskettaisiin työehtosopimusten yleissitovuuden kriteerejä. Nythän ammattiliitot ja vasemmisto katselevat huolestuneina sitä, miten ammatillinen järjestäytymisaste laskee (kts. kuvio). Siksi yleissitovuudella ei ole tulevaisuutta, ellei samalla lasketa sitä työehtosopimusten kattavuuden alarajaa (nykyisin 50 prosenttia), jonka nojalla sopimus voidaan julistaa yleissitovaksi. Tästä pitäisi löytyä hyvän poliittisen kompromissin ainekset.

Tulevalla hallituksella on iso työ kuroa umpeen työmarkkinoiden reformivaje.


Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2019:10 Palkansaajien järjestäytyminen vuonna 2017

Kirjoittaja Juhana Vartiainen on ekonomisti ja Helsingin pormestari (kok.). Kirjoitus on alunperin julkastu Nykypäivässä 3/22.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)