Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen tutkijat ovat saamassa avukseen kasvitutkimuksen 3D-teholaitteiston. Kasvit asetellaan liukuhihnalle, joka kuljettaa ne laitteiston eri mittauspisteiden läpi. Kasveja voidaan kuvantaa näkyvän valon lisäksi esimerkiksi infrapuna- ja ultraviolettivalossa.
Kasviyksilöistä pystytään tunnistamaan niiden morfologiset ominaisuudet kuten korkeus, leveys, lehtien pinta-ala, väri ja juuriston kasvu sekä monia esimerkiksi kasvuun ja sopeutumiseen liittyviä fysiologisia ominaisuuksia, kasveja vahingoittamatta.
– Kun kasvin perinnöllinen tausta tunnetaan, laitteiston avulla mitatut ominaisuudet voidaan yhdistää siihen. Näin voidaan esimerkiksi päätellä, miten kuivuus vaikuttaa perimältään tietynlaisiin kasveihin tai miten tietty geeni vaikuttaa kasvin kasvuun, tuottavuuteen tai ympäristövasteisiin, kertoo tutkimushankkeen johtaja, professori Tapio Palva Helsingin yliopiston biotieteiden laitokselta.
Palva huomauttaa, että lisääntyvällä kasvien perimän ja ympäristön yhteisvaikutusten ymmärtämisellä on suuri merkitys myös kasvinjalostuksen ja esimerkiksi tulevaisuuden ruokahuollon kannalta.
Laitteistoon mahtuvat niin pienet kuin suuretkin ruukuissa kasvavat kasvit. Linjastolla voi olla samanaikaisesti jopa 500 kasvia.
Suuri kuvantamisyksikkö rakennetaan Helsinkiin Viikin kampukselle vuoden 2017 loppuun mennessä. Hanke on saanut merkittävän rahoituksen Suomen Akatemialta.