Maahanmuuttoviraston käsittelyajat kansalaisuushakemuksien osalta venyvät pitkiksi., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

35 vuotta Suomessa asunut yrittäjä ei saa kansalaisuutta

Kansanedustaja Marko Kilpi ehdottaa maahanmuuttoviraston kansalaisuushakemusten käsittelyyn tietyin ehdoin ohituskaistaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutiset uutisoi eilen, että kansanedustaja Marko Kilpi (kok.) vaatii muutosta maahanmuuttovirasto Migrin kansalaisuushakemusten käsittelyaikoihin. Hän kertoo jättäneensä asiasta kirjallisen kysymyksen. Nykyisellään käsittelyajat vaihtelevat 12 kuukaudesta jopa 31 kuukauteen.

Kilpi on kommentoinut kirjallista kysymystä kirjoittamassaan Facebook-julkaisussa. Hän kertoo maahanmuuttajataustaisesta yrittäjästä, Paco Nuccista, joka on asunut Suomessa jo 35 vuotta, opetellut kielen ja toimii yrittäjänä.

– Hän ei ole pelkästään opetellut Suomen kieltävä, vaan hän on opetellut myös Savon murteen niinkin perusteellisesti, että on voittanut Savon murremestaruuden, Kilpi taustoittaa.

Hän kertoo yrittäjän omistavan nykyisin neljä ravintolaa, jotka työllistävät yhteensä 40 ihmistä. Päätoimisena yrittäjänä Nucci on toiminut Suomessa jo 22 vuoden ajan. Nykyisin liikevaihtoa on jo 2,5 miljoonan edestä. Tulos on aina ollut lisäksi positiivinen ja laajentaminen on tehty tulorahoitteisesti, ilman lainanottoa.

– Aika esimerkillistä toimintaa, varsinkin tällaisina aikoina, jolloin ravintola-alalla on kovasti vaikeaa. Moni voisi ottaa Pacon toiminnasta oppia, Kilpi toteaa.

Hän kertoo Nuccin jättäneen kaksi vuotta sitten Migriin hakemuksen Suomen kansalaisuudesta, mutta asia ei ole edennyt. Migristä on kerrottu, että hakemus otetaan käsittelyyn kesällä 2026.

– Kyllä käy odottavan aika pitkäksi. Eikö Pacon näytöt kansalaisuuden saamiseksi riitä, Kilpi pohtii.

Kilpi kertoo jättäneensä asian vuoksi kirjallisen kysymyksen.

– Tällainen menettely ei ole kenenkään etu, eikä se ole millään tavalla kohtuullista, varsinkaan Pacon kaltaisissa tapauksissa, joissa hakija tuottaa yhteiskunnalle paljon hyvää, hän kirjoittaa.

– Mielestäni heille pitäisi olla hakuprosessissa ohituskaista, Kilpi ehdottaa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)