Vuonna 2003 julkistettu EU:n ensimmäinen turvallisuusstrategia on tutkija Judy Dempseyn mielestä menettänyt merkityksensä. Vuoden 2016 globaalistrategia puolestaan paljastaa toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan perustavanlaatuiset heikkoudet.
– Unioni ei pysty blokkina toteuttamaan puolustusta eikä käyttämään kovaa voimaa, koska sen filosofia on ankkuroitu rauhanprojektiin, Dempsey kirjoittaa Carnegie Europe -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
– Kiinan vääjäämätön nousu, kyberhyökkäykset, digitalisaatio ja rynnäkkö lännen aikoinaan kiistatonta, Naton ja Yhdysvaltojen suojelemaa ylivoimaa vastaan merkitsevät sitä, että eurooppalaisten on astuttava ulos EU:n rauhanvyöhykkeen varjosta, Dempsey toteaa.
Hän muistuttaa Venäjän vuonna 2014 aloittaman sotimisen Itä-Ukrainassa jatkuvan edelleen Saksan ja Ranskan välityksellä solmitusta Minskin aseleposopimuksesta huolimatta. EU:n yritykset Sudanin tilanteen rauhoittamiseksi ovat jääneet tehottomiksi. Egyptin suhteen unioni on asettanut vakauden demokratian edelle, ja Israelin ja Palestiinan konfliktia se seuraa käytännössä sivusta.
– Lähempänä – kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun Nato pommitti Serbiaa lopettaakseen sodan etnisiä albanialaisia vastaan Kosovossa – EU on taloudellisesta voimastaan huolimatta kyvytön lopettamaan alueen laajaa korruptiota tai Bosnia-Hertsegovinan lukkiutunutta poliittista tilannetta, Dempsey sanoo.
– Lyhyesti: vaikka EU ylpeilee olevansa rauhanprojekti, se ei osaa tuottaa rauhaa, hän kiteyttää.
Rauhanneuvottelujen tuloksellinen johtaminen vaatisi hänen mukaansa taakseen kovaa voimaa, mutta sitä unioni ei blokkina ole valmis käyttämään.
Rauhanprojekti onkin akilleenkantapää
Osa Euroopan johtajista Dempseyn mukaan havaitsee, että vuoden 1945 jälkeinen eurooppalainen rakennelma on alkanut luhistua.
– Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka puhuu harvoin puolustuksesta ja on käyttänyt termiä ”kova voima” harvoin jos koskaan, tietää miten paljon on pelissä, Dempsey sanoo.
Hän viittaa Merkelin äskettäiseen haastattelulausuntoon, jonka mukaan toisen maailmansodan jälkeiset seitsemän rauhan vuosikymmentä eivät enää riitä oikeuttamaan eurooppalaista projektia.
Hän muistuttaa myös Ranskan entisen ulkoministerin, Brexit-neuvotteluja EU:n puolelta parhaillaan johtavan Michel Barnier’n taannoisesta puheenvuorosta, jossa tämä totesi Venäjän rikkovan kansainvälistä oikeutta, Kiinan rakentavan uutta, vaihtoehtoista maailmanjärjestystä ja USA:n ajavan etujaan muita painostamalla.
– Tietäen oikein hyvin Euroopan turvallisuuden riippuvan Yhdysvalloista Barnier lausui yksiselitteisesti, että ”Euroopan turvallisuuden ulkoistaminen ei enää ole vaihtoehto. Jos EU haluaa tulla otetuksi vakavasti ulkopoliittisena toimijana, sillä on oltava riittävä voima sen tueksi. Eurooppa käyttää merkittävää pehmeää voimaa, mutta kovan voiman suhteen olemme edelleen pikkutekijä. Eurooppa tarvitsee myös toisen tukijalan”, Dempsey siteeraa.
Hän luonnehtii Barnier’n näkemyksiä tyypillisesti ranskalaisiksi, kun taas Merkel edustaa saksalaista varovaisuutta ja pasifismia.
– Kumpikaan ei vie Eurooppaa niin pitkälle, että muodostuisi yhteinen turvallisuus ja strateginen kulttuuri. Useiden EU-johtajien on syytä tiedostaa, että vuoden 1945 jälkeisestä EU:n rauhanprojektista on uhassa tulla Euroopan akilleenkantapää tavalla, joka raunioittaa yhteisön globaalit ambitiot, Dempsey varoittaa.