– Poliittisilla päätöksillä ei saa vaarantaa teollisuuden toimintaympäristöä. On syytä muistuttaa, että metsäteollisuuden osuus suomalaisesta nettoviennistä on peräti 30 prosenttia ja suoraan ja välillisesti se työllistää 150 000 ihmistä. Nämä luvut eivät ole vähän, Vanhala muistutti liittokokouksen avajaispuheessaan.
Hän peräsi myös yhtiöiden vastuuta teollisuuden jatkosta.
– Investoikaa Suomeen. Näyttäkää esimerkillänne, että luotatte omiin tuotteisiinne, laitoksiinne ja ennen kaikkea henkilökuntaanne. Joka tapauksessa Euroopassa tullaan tekemään kymmeniä miljoonia tonneja metsäteollisuuden tuotteita. Me suomalaiset olemme valmiita tekemään niitä myös tulevina vuosina, Vanhala kannusti
Hän myös haastoi suomalaiset lehdet, järjestöt, työpaikat ja yksityistaloudet käyttämän kotimaista paperia julkaisuissa, tulosteissa ja kaikessa, missä se on mahdollista.
Paperiliiton ammattiosastojen liittokokoukselle tekemien aloitteiden perusteella liiton työehtosopimustavoitteiden kärkeen nousevat muutosturva ja irtisanomissuoja. Seuraavalla työmarkkinakierroksella Paperiliitto aikoo tuntea vastuuta omalta puoleltaan ja odottaa tätä myös työnantajapuolelta.
Vanhala ei sulje pois niin sanottua keskitettyä ratkaisumallia, jossa vientiteollisuus määrittelee riman korkeuden. Tämäkin turvaisi hänen mielestään Suomen teollisuuden kilpailukykyä.