Torinossa asuvat egyptiläisperäisen tytön vanhemmat aikoivat naittaa tyttärensä Egyptiin miehelle, jota hän ei ollut edes koskaan tavannut, kertoo yleisradioyhtiö RAI:n uutiset. Asian tultua julki, viranomaiset ottivat tytön huostaan.
Välttääkseen avioliiton tyttö viilsi ranteensa auki, mutta selviytyi. Hän kerto koettelemuksistaan ystävättärelleen koulussa, joka kehotti tyttöä kertomaan asiasta poliisille. Lopulta tyttö rohkaistui ja otti yhteyttä virkavaltaan. Viranomaiset kuulivat tyttöä tämän koulussa ja ottivat hänet huostaansa.
Hääseremonia oli vain kolmen päivän päässä, kun tyttö kertoi kohtalostaan viranomaisille. Tytön kertoman mukaan hänen äitinsä oli sanonut, että tyttö lähetettäisiin Egyptiin tulevan anoppinsa huostaan, missä hän ei voi enää kapinoida. Äidin mukaan hän ei enää myöskään pääsisi kouluun, koska koulutus ei ole vaimoja varten.
Nyttemmin tyttö asuu erillään vanhemmistaan ja on palannut kouluun, kertoo RAI.
YK:n lastenjärjestö Unicefin mukaan kehitysmaissa vajaa puolet tytöistä joutuu naimisiin alle 18-vuotiaina. Alle 15-vuotiaina naimisiin menneitä tai pakotettuja on 15 prosenttia. Virallinen avioliittoikä vaihtelee eri maissa ja kulttuureissa, mutta todellisuus voi olla aivan muuta.
Unicef arvioi vuonna 2015, että Afrikan lapsimorsianten määrä voi nykyvauhdilla yli tuplaantua 125 miljoonasta 310 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.
Intiassa solmitaan lukumääräisesti eniten lapsiavioliittoja maailmassa. YK:n mukaan 40 prosenttia maailman lapsiavioliitoista järjestetään Intiassa, vaikka maan laki kieltää alle 18-vuotiaiden avioliitot. Intiassa lukuihin vaikuttaa se, että maan muslimit on rajattu lain ulkopuolelle. Heitä koskee islamin laki, jonka mukaan avioliiton voi solmia 9-vuotiaan tytön kanssa.