Puolustusvoimissa aloittaa maanantaina palveluksen 12 000 uutta alokasta. Eniten alokkaita astuu palvelukseen Kainuun, Karjalan ja Porin prikaateissa, joissa kussakin aloittaa noin 2 000 nuorta.
Alokkaista 10 000 aloittaa palvelukseen maavoimissa, jossa uudistunut kurssimuotoinen koulutus laajenee koskemaan kaikkia Maavoimien joukko-osastoja. Koulutus 2020 -hankkeen internetsivujen mukaan kurssimuotoisella koulutuksella tavoitellaan osatavoitteiden täsmentymistä ja koulutuksen tasalaatuisuutta. Siirtymiä ja odotteluita puolestaan on tarkoitus vähentää.
Maavoimien tiedotteen mukaan Puolustusvoimat on osana uudistusta ottanut käyttöön muun muassa virtuaalisia koulutuksia ja opetuselokuvia. Lisäksi käytössä on niin kutsuttu käänteinen luokkahuone -menetelmä, jossa keskiössä on oppijan aktivointi moderneja pedagogisia keinoja käyttäen.
Puolustusvoimat pilotoi uusia opetusmenetelmiä kevään aikana muun muassa johtajakoulutusta antavassa Reserviupseerikoulussa.
254 Reserviupseerikurssilla on käynnissä aselajijohtajan peruskurssit. Rakennamme nousujohteisesti hyvän osaamispohjan johtamiselle. Simuloinnilla ja digitalisaatiolla tuetaan käytännön oppimista. Toimintakykyharjoitteilla kehitetään johtajan omaa toimintakykyä #ruk #koulutus2020 pic.twitter.com/BlHBnaQXgz
— Reserviupseerikoulu (@ReserviupseeriK) May 30, 2019
Uudet alokkaat panostavat aikaisempaa enemmän myös mielen ja kehon hallintaan. Koulutus 2020-hankkeen sivuilla kerrotaan, että osana koulutusuudistusta taistelijoille annetaan sekä uusimuotoista liikuntakoulutusta että psyykkisen, eettisen ja sosiaalisen toimintakyvyn koulutusta.
– Uudistuksen ydinajatuksena on integroida toimintakykykoulutus osaksi kaikkea sotilaskoulutusta. Ilman toimintakykyä osaaminen ei johda haluttuun lopputulemaan, etenkään kuormittavissa tilanteissa, hankkeen sivuilla kirjoitetaan.
Puolustusvoimien mukaan Koulutus 2020 -ohjelman konseptia testataan kahden vuoden ajan erilaisilla kokeiluilla, joita toteutetaan joukko-osastoissa eri puolilla Suomea. Kokeiluilla tunnistetut parhaat käytänteet päätyvät osaksi varsinaista Koulutus 2020 -ohjelmaa.