Lapin poliisilaitos, Lapin pelastuslaitos ja Lapin hyvinvointialueen ensihoito ovat palkinneet kaksi esimerkillisesti toiminutta nuorta Torniossa.
Serkukset Topi ja Riku Rimpisalo olivat kalassa joenrannalla Keminmaassa heinäkuussa. Kuullessaan joelta avunhuutoja 11- ja 14-vuotiaat ottivat perämoottorillisen veneen ja ajoivat sillä avunpyytäjien luo.
He ajoivat veneen vedessä olleiden avunhuutajien viereen, jolloin toinen vedenvarassa olleista pystyi ottamaan tukea veneestä.
Toinen pojista kannatteli veden varassa ollutta tajutonta henkilöä veneestä käsin yhdessä toisen vedenvarassa olevan kanssa siihen asti, että ensimmäisenä paikalle saapunut poliisipartio oli pääsi toisen veneen kanssa auttamaan.
Paikalle tullut poliisipartio kuljetti tajuttoman henkilön rantaan ja serkukset hinasivat omalla veneellään toisen.
– Yhdessä totesimme komisarion ja ensihoidon kenttäjohtajan kanssa, että noilla näytöillä nuorissa miehissä on potentiaalia poliisiksi, ensihoitajaksi tai pelastajaksi, kertoo tiedotteessa palomestari Lauri Manninen Lapin pelastuslaitokselta.
Poikien toiminta oli viranomaisten mukaan harkittua ja esimerkillistä. Ilman heidän neuvokasta toimintaansa tajuton henkilö olisi varmuudella painunut pinnan alle.
– Oli myös järkevää kannatella henkilöitä vedessä, koska veneeseen nostamisen yrittäminen olisi voinut kaataa veneen ja aiheuttaa vaaraa kaikille. Pelastajan on hyvä varmistaa myös oma turvallisuutensa, jotta pelastettavien määrä ei lisäänny, muistuttaa komisario Jarno Jönkkäri Lapin poliisilaitokselta.
Hukkuminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Tyypillisesti hukkuminen kestää noin 5–10 minuuttia. Tämän vuoksi hengenpelastustaidot ovat erittäin tärkeitä.
Näin pelastat veden varaan joutuneen:
1. Hälytä lisäapua, jos suinkin mahdollista, ennen kuin aloitat varsinaiset pelastustoimet.
2. Rauhoitu itse ja rauhoita pelastettavaa kertomalla hänelle, että apua on tulossa. Se antaa pelastettavalle turvallisuuden tunnetta ja voimia jaksaa vielä vähän aikaa.
4. Etsi apuväline, mieluiten jotain kelluttavaa.
5. Lähesty pelastettavaa varoen, mutta ripeästi. Pidä apuväline itsesi ja pelastettavan välissä ja ojenna apuväline pelastettavalle, jos pelastettava on lähellä rantaa. Välineen voi myös heittää hänelle. Auta pelastettava rantaan, tee tarvittavat ensiaputoimenpiteet ja toimita hänet tarvittaessa jatkohoitoon.
6.Varmista oma turvallisuus.





