Rikolliset ovat saattaneet tienata Dark Herring -haittaohjelmalla satoja miljoonia euroja, kertoo tietoturvayhtiö Zimperium.
Rikolliset saastuttivat Dark Herring -kampanjallaan jopa 105 miljoonaa Android-laitetta ja käyttivät 470 eri sovellusta haittaohjelman levittämiseen. Uhreja tavoiteltiin yli 70 maassa.
Kampanjan vaarallisuus ja uskottavuus perustuivat siihen, että Google Play -kaupasta ladatut sovellukset toimivat oikeasti. Sovellukset on nyt poistettu Playsta.
Dark Herring -kampanja pyrkii varastamaan rahaa uhreilta. Se käyttää hyväkseen operaattorilaskutusta eli puhelinlaskulla maksamista.
Haitallisen sovelluksen asentamisen jälkeen lataaja ohjattiin ensimmäisen käytön yhteydessä verkkosivulle, ja häntä pyydettiin antamaan puhelinnumero. Veloitukset olivat keksimäärin 13 euroa kuukaudessa.
Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.