– Piti kuunnella useampaan kertaan uskoakseni, että kuulin oikein. Korkeakoulutetut vaativat regressiivistä verotusta eli verotuksen pienenemistä tulojen kasvaessa, Jouni Backman tviittaa.
Hän kysyy, ”johtaako koulutuksen lisääntyminen vähenevään ymmärrykseen”.
Sitran vanhempi neuvonantaja Backman on pitkän linjan SDP:n poliitikko ja entinen kansanedustaja ja ministeri. Hän viittaa tviitissään Akavan tuoreeseen kyselytutkimukseen. Sen mukaan akavalaisista 75 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan verouudistus, joka keventää palkkatulojen suoraa verotusta.
Selvityksessä kartoitettiin muun muassa suhtautumista rajaveroasteeseen eli lisäansioiden verotukseen kysymällä, kuinka paljon tulisi jäädä käteen sadan euron lisäansioista.
Vastanneista akavalaisista 50 prosenttia sanoi, että käteen pitäisi jäädä vähintään 80 euroa ja 46 prosenttia toivoi käteen jäävän 50–70 euroa verojen jälkeen. Tällä hetkellä sadan euron lisäansioista jää nettona noin 53 euroa keskipalkkaiselle eli 3[nbsp]400 euroa kuukaudessa ansaitsevalle.
– Alle 35-vuotiaat akavalaiset suhtautuvat selvityksen tulosten mukaan veroihin huomattavasti kriittisemmin kuin esimerkiksi heidän vanhempansa, Akavan talouspoliittisen vaikuttamisen pääekonomisti Pasi Sorjonen toteaa Akavan tiedotteessa.
Vastauksissa 64 prosenttia nuorista arvioi, että sadan euron lisäansioista pitäisi jäädä käteen vähintään 80 euroa.
Jouni Backmanin mukaan vaatimus siitä, että 100 euron lisätulosta jäisi käteen 80 euroa tarkoittaisi alle 20 prosentin marginaaliveroa eli johtaisi siten regressiiviseen verotukseen.
Toivo-ajatuspajan analyytikko Jussi Salonranta huomauttaa Backmanille, että kysymyksenasettelussa on lähdetty 3[nbsp]400 euron kuukausituloista.
– Eiköhän tässä ole vain haettu selkänojaa rajaveroasteiden laskemisvaatimuksille. Tuloksena olisi edelleen progressiivinen verotus. Joidenkin mielestä vielä erittäin jyrkästä ja epäoikeudenmukaisesta, Salonranta toteaa.
Jouni Backman vastaa, että hänen ihmettelynsä koski vain vaatimusta saada sadan euron lisätulosta käteen 80 euroa.
– Se on käsittämätön vaatimus lähes tulotasosta riippumatta, hän toteaa.
Jussi Salonranta huomauttaa, ettei kyseessä ole Akavan vaatimus vaan ”kyselytutkimusteen vastanneiden käsitys oikeudenmukaisuudesta”.
– Ei ollut Akavan vaatimus, vaan Akavan teettämän tutkimuksen yksi tulos. Tuskinpa Akava tuollaista ikinä vaatisi, Jouni Backman vastaa.
Piti kuunnella useampaan kertaan uskoakseni, että kuulin oikein. Korkeakoulutetut vaativat regressiivistä verotusta eli verotuksen pienenemistä tulojen kasvaessa. Johtaako koulutuksen lisääntyminen vähenevään ymmärrykseen? #verotus #akava #oikeudenmukaisuus
— Jouni Backman (@jounib) June 14, 2018
Ihmettelyni koski siis vain vaatimusta saada satasen lisätulosta 80 euroa käteen. Se on käsittämätön vaatimus lähes tulotasosta riippumatta.
— Jouni Backman (@jounib) June 14, 2018
Ei ollut Akavan vaatimus, vaan Akavan teettämän tutkimuksen yksi tulos. Tuskinpa Akava tuollaista ikinä vaatisi.
— Jouni Backman (@jounib) June 14, 2018