Lakia on oltava valmis muuttamaan, jos 0,7 henkilöstömitoitus heikentää kaiken kaikkiaan iäkkäiden palvelujen saatavuutta, sanoo vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo Nykypäivässä julkaistussa haastattelussa.
Päivi Topo on Suomen ensimmäinen vanhusasiavaltuutettu. Hän aloitti työssään 15. tammikuuta. Muista pohjoismaista myös Norjassa toimii valtakunnan tason Eldreombud eli vanhusvaltuutettu. Nimenomaan ikääntyneiden oikeuksia edistäviä tai valvovia valtuutettuja toimii lisäksi ainakin Walesissa, Pohjois-Irlannissa sekä Maltalla.
Miten aikoinaan kiinnostuit iäkkäiden ihmisten asioista?
– Olen koulutukseltani sosiaalitieteilijä ja aloittanut aikoinani nuorisotutkimuksen parista. Minua on aina kiinnostanut se, mitä ikä merkitsee yhteiskunnallisena asiana. Kun olin väitellyt keski-ikäisten naisten terveydestä, minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä eurooppalaista yhteistyötä muistisairaiden ihmisten kotona asumisen mahdollisuuksista. Se avasi hyvin mielenkiintoisen näkymän siihen, mitä muistisairaus ja sen kanssa eläminen on. Ja miten muistisairaat tämän itse kokevat.
Viittasit iän merkitykseen yhteiskunnallisena asiana. Mitä tällä tarkoitat?
– Vaikka kalenteri-ikä on sama, se mitä on olla 70-vuotias tänä päivänä, on muuttunut erittäin paljon verrattuna vaikkapa 1970-lukuun. Koulutustaso on noussut ja yhä useammalla on vielä paljon terveitä elinvuosia edessään. Korona-aika on kuitenkin avannut kalenteri-iän merkitystä uudella tavalla, kun rajoitukset kohdennettiin iän perusteella alkuvaiheessa yli 70-vuotiaisiin. Sehän oli hyvin poikkeuksellista, että näin tehtiin.
Oliko mielestäsi oikein, että tällainen ikärajaus tehtiin? Kun siis yli 70-vuotiaat ”velvoitettiin” karanteeninomaisiin oloihin?
– Siinä tilanteessa kukaan ei voinut arvata, että korona-aika kaiken kaikkiaan kestää näin pitkään. Ja kun se on kestänyt, kyllähän vaikutukset iäkkäiden niin fyysiseen kuin psykososiaaliseenkin terveyteen ovat aikamoiset. Minusta tuntuu, että sitten kun tästä vihdoin päästään eroon, on paikallaan arvioida, mitä olisi voitu tehdä vähän pehmeämmin.
Toimivaltaa kuten lapsiasiavaltuutetulla
Meillä toimii tällä hetkellä Suomessa erilaisia valtuutettuja. Mitkä ovat toimivaltuutesi ja mitä asioita vanhusasiavaltuutettu ei voi tehdä?
– Minulla on samanlaiset valtuudet kuin lapsiasiavaltuutetulla eli paljon rajatummat kuin tasa-arvovaltuutetulla tai yhdenvertaisuusvaltuutetulla. Jos ajattelee, että määräraha on 500 000 euroa vuodessa, mikä kattaa myös palkkani, on ihan selvää, ettei sellaisilla resursseilla oikein pystyisi tekemään valvontatehtäviä. Vieläkin tärkeämpi asia on se, että minusta meillä Suomessa on jo olemassa hyvä valvontajärjestelmä, johon kuuluvat yksiköiden omavalvonta, aluehallintovirastot, Valvira ja viime kädessä eduskunnan oikeusasiamies.
– Vanhusasiavaltuutettuna en voi muuttaa viranomaisten päätöksiä enkä siis käsitellä yksittäisten ihmisten asioita, mutta voin saada niistä tietoa, joka on olennaista työssäni, joka on paljolti lainsäädäntöön ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ennakkoon vaikuttamista. Suurin tavoitteeni on, että tulisi vähemmän tarpeita valittaa ja asioita voitaisiin paremmin ennakoida. Uskon elämässä ylipäänsä siihen, että pitää toimia ajoissa eikä antaa ongelmien kasaantua.
– On selvää, että monet ongelmat liittyvät tällä hetkellä siihen, että meillä on aliresursoitu iäkkäiden ihmisten palveluja suhteessa niiden tarpeisiin. Välttämättömiin tarpeisiin on kyettävä vastaamaan. Samalla toivon tämän rinnalle keskustelua myös siitä, miten meillä on erittäin hyvin toimivia vanhuspalvelujen yksiköitä, miksi ne toimivat hyvin ja mitä niistä voitaisiin oppia. Meillä on myös erittäin ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka ovat sitoutuneet työhönsä ja olisi tärkeää kuulla, mikä heitä omassa työssään innostaa.
Miten meillä riittää työvoima hoitoalalle? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tilanne on jo kärjistynyt kotihoidossa, jossa neljännes yksiköistä tekee joka viikko töitä riittämättömällä henkilöstöllä.
– On tartuttava nopeasti toimeen, jotta saamme alaa houkuttelevammaksi. On tärkeää kuulla syitä, miksi iäkkäiden palveluihin ei hakeuduta. Kaikista tärkeintä on kuulla niitä työntekijöitä, jotka siellä työskentelevät ja haluavat siellä myös pysyä. Koulutuspaikkoja ei kannata lisätä, jos sinne ei ole hakijoita.
– On katsottava myös, että he, joilla on hoitajakoulutus, todella voivat tehdä koulutustaan vastaavaa työtä ja tarvittaessa hankitaan lisää muuta henkilöstöä. On myös totta, että hoitoalan palkat ovat moneen muuhun alaan verrattuna matalat ja etenkin pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat korkeat.
– Tarvitsemme jatkossa myös paljon ulkomaista työvoimaa iäkkäiden palveluissa. Kotihoidossa, jossa mennään yksin asiakkaan luo, tilanne on erilainen kuitenkin kielitaitovaatimusten osalta. Tämä on sellainen kysymys, mitä pitäisi varmasti selvittää myös paljon lisää. Meidän pitää myös ennakkoluulottomasti tarkastella sitä, miten iäkkäiden palveluita voisi kehittää, jotta työvoima niissä riittää.
Miten realistisena pidät tässä tilanteessa hallituksen 0,7 henkilöstömitoitusta ympärivuorokautisessa hoidossa? Senhän on määrä astua täysimääräisesti voimaan jo huhtikuussa 2023.
– Siinä on periaatteessa hyvä tavoite, mutta kuinka se saadaan käytännössä toteutumaan, on todella monesta asiasta kiinni. Lainsäädännön toteutumista pitää seurata ja oltava valmis tekemään muutoksia, jos tässä tapahtuu jotain sellaista, joka heikentää kaiken kaikkiaan iäkkäiden ihmisten palvelujen saatavuutta.
Sote-uudistus voi heikentää palveluja
Olet ollut huolissasi siitä, että sote-uudistus toisi tullessaan paineita heikentää iäkkäiden ihmisten palveluita ainakin lähivuosina. Mitä tarkoitat?
– Näyttää siltä, että sote-uudistusta läpi vietäessä vuosien 2022-2023 aikana talous on tiukoilla. Jokaisella hyvinvointialueella iäkkäiden palveluiden saatavuudessa on jo niin paljon ongelmia, että jos niiden annetaan tästä vielä rapautua, ylös nostaminen tulee olemaan todella vaikeata.
– Aliresursointi näkyy ainakin ympärivuorokautisen hoivan paikoissa niin, että sairaaloissa on iäkkäitä ihmisiä odottamassa hoivapaikkoja, vaikka heidän paikkansa ei olisi sairaalassa. Kotihoidossa taas on ihmisiä, jotka eivät siellä enää pärjää. Heitä joudutaantoistuvasti viemään päivystykseen ja palauttamaan sieltä jonkin ajan kuluttua takaisin kotiin.
Tämä on paitsi kohtuutonta näille ihmisille, myös resurssien väärää käyttöä, kun terveydenhuoltoon tuodaan ihmisiä siitä syystä, että sosiaalipalvelut eivät toimi. Tämä ei ole oikein ja se on myös aika kallista.
– Tarvitsisimme Suomessa kokonaisvaltaisempaa arviointia siitä, mitkä ovat kotihoidon kokonaiskustannukset, kun siellä on hyvin huonokuntoisia ihmisiä verrattuna siihen, että he olisivat paikassa, jossa saa ympärivuorokautista hoitoa.
Entä kun hoitohenkilöstöä ei ole riittävästi eikä hoitopaikkojakaan. Miten ratkaisisit yhtälön?
– Tässä palataan taas alan yleisen arvostuksen nostamiseen. Kyse on myös siitä, olisiko meillä joitain nykyistä toimivampia tapoja vastata niiden ihmisten tarpeisiin, jotka ovat nyt kotihoidon varassa kotona. Nyt on puhuttu tästä välimuotoisesta asumisesta, jonka idea on aika lähellä palvelutaloa. Viime vuosituhannen puolellahan näitä rakennettiin aika paljon Suomeen, mutta jossain vaiheessa konseptista ryhdyttiin luopumaan.
Uskaltaako meillä vanheta?
Miten iäkkäiden mahdollisuuksia pitää yllä kuntoaan ja osallisuuttaan tässä yhteiskunnassa voitaisiin parantaa?
– Tärkeä viestini kuntapäättäjille ja myös uusille aluevaltuutetuille on, että järjestöjen perustoimintaedellytyksistä kannattaa nyt pitää huolta. Monet järjestöt ovat joutuneet ajamaan alas toimintojaan, kun niitä ei ole koronan takia voitu järjestää tai ne ovat siirtyneet verkkoon. Järjestöjen merkitys on kuitenkin meillä valtavan suuri ja niiden arvo suorastaan mittaamaton. Erilaiset retket, kerhot ja liikuntaryhmät ovat todella tärkeitä kohtaamispaikkoja. Järjestöt pystyvät usein hyvin pienellä rahalla tekemään paljon. Monesti kyse ei ole edes rahasta vaan siitä, että kunnat tarjoavat sopivia tiloja niiden käyttöön.
– Koronakriisin myötä monet iäkkäät ovat oppineet käyttämään digipalveluita ja -laitteita. Samaan aikaan jatkuva yksinäisyyden tunne on kuitenkin lisääntynyt sekä vaikeus kävellä puolen kilometrin matkaa.
Nyt kun kunnat on vapautettu sote-palveluista, olisi hyvä hetki miettiä, miten järjestöjen toimintaedellytyksiä voitaisiin entisestään parantaa.
– Meillä on myös paljon eläkkeellä olevia ihmisiä, joilla olisi aikaa ja kykyä toimia monien iäkkäiden vertaistukena. Heillä olisi valmius vetää liikuntaryhmiä ja toimia ulkoilukavereina sekä digitukena.
Yli 80-vuotiaiden määrä Suomessa arviolta kaksinkertaistuu vuoteen 2035 mennessä. Vaikka terveitä elinvuosia on yhä enemmän, viimeisinä vuosina hoivapalvelujen tarve väistämättä kasvaa. Moni miettii, saako loppuelämän taipaleella hyvää hoitoa ja arvokasta, kunnioittavaa kohtelua. Mitä vastaat heille, joita vanheneminen suorastaan pelottaa?
– Itse kannattaa ensinnäkin tehdä sen, minkä voi. Kannattaa pitää huolta siitä, että oma liikuntakyky pysyy hyvänä, koska se on edellytys sille, että itsenäinen arki sujuu hyvin iäkkäänäkin. Kannattaa kiinnittää omassa arjessaan huomiota myönteisiin asioihin ja opetella rohkeasti uutta.
– On paljon asioita, mihin voi itsekin vaikuttaa. Kun tulee sitten eteen tilanne, jossa sairaudet alkavat varjostaa arkea, pitäisi pyrkiä ennakoimaan asioita. Voisinko jo nyt siirtyä esimerkiksi kaksikerroksisesta talosta pois yksikerroksiseen huoneistoon. Tai lähemmäs palveluita.
Päivi Topo
Suomen ensimmäinen vanhusasiavaltuutettu 15.1.2022-14.1.2027
59-vuotias, koulutukseltaan valtiotieteen tohtori.
Työskennellyt aiemmin Ikäinstituutin johtajana.
Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluu puoliso, kolme aikuista lasta sekä heidän kumppaninsa.
Harrastaa ulkoilua eri muodoissaan, kuten retkeilyä, sienestämistä ja luistelua sekä laulaa.