Tuskin kukaan olisi osannut vuosi sitten aavistaa, että tammikuussa 2026 Davosissa kokoontuvan Maailman talousfoorumin polttavimmaksi puheenaiheeksi nousisi Grönlanti. Niin kuitenkin tapahtui, yhdysvaltalaista Center for European Policy Analysis -ajatushautomoa johtava tohtori Alina Poljakova toteaa analyysissaan.
Presidentti Donald Trumpin uhkailtua Euroopan maita tulleilla ja EU:n varoitettua voimakkaista vastatoimista kiista Grönlannin asemasta näytti olevan ajautumassa täyteen umpisolmuun. Pian Davosiin saapumisensa jälkeen Trump kuitenkin sulki pois sotilaalliset voimatoimet saaren valtaamiseksi ja ilmoitti työstävänsä Naton pääsihteerin Mark Rutten kanssa järjestelyä, joka mahdollistaisi Yhdysvaltain asevoimien läsnäolon vahvistamisen saarella. Sopimuksen yksityiskohdat ovat vielä pitkälti hämärän peitossa.
Tilanteen rauhoittuminen on Poljakovan mukaan myönteistä Euroopan ja Yhdysvaltojen jo ennestään jännittyneiden suhteiden näkökulmasta. Siitä mitä tähän mennessä on tapahtunut, on hänen mielestään myös paljon opittavaa.
– Arktinen alue on tärkeä. Presidentti Trump on jo vuosia puhunut arktisen alueen ja Grönlannin strategisesta merkityksestä erityisesti Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle. Ja se pitää paikkansa: saari sijaitsee turvallisuuden, talouden ja strategisen kilpailun risteyskohdassa, Poljakova sanoo.
Grönlannista on hänen mukaansa tullut strategisesti keskeinen osa Natoa ja laajempia transatlanttisia suhteita. Äskettäin julkaistu Yhdysvaltain kansallinen puolustusstrategia nostaa Grönlannin keskeiseksi turvallisuuskysymykseksi, kun taas USA:n asevoimien läsnäoloa Euroopassa on määrä hallitusti vähentää. Tämä korostaa entisestään sitä tosiasiaa, että eurooppalaisten on itse kannettava ensisijainen vastuu omasta puolustuksestaan.
– Myös Venäjä ja Kiina pitävät arktista aluetta keskeisenä kilpailussa Yhdysvaltojen kanssa, ja tähän myös Trump viittasi Davosin-matkansa alla, Poljakova muistuttaa.
Yhdysvaltojen vahvistuva läsnäolo pohjoisilla alueilla ja Grönlannissa olisikin hänen mukaansa omiaan edistämään Yhdysvaltojen ja Naton turvallisuutta.
– On totta, että Yhdysvallat on aiemmin merkittävästi supistanut läsnäoloaan Grönlannissa, ja se on avannut potentiaalisia haavoittuvuuksia, joita vastustajat voisivat hyödyntää. Kylmän sodan huippuvuosina Yhdysvalloilla oli Grönlannissa 17 tukikohtaa ja noin 10 000 sotilasta. Nyt USA:n ainoassa Grönlannin tukikohdassa Pituffikissa on alle 200 amerikkalaissotilasta, Poljakova huomauttaa.
”Juuri sitä Vladimir Putin haluaa”
Viime viikkojen tapahtumat ovat tohtori Poljakovan mukaan osoittaneet, että Euroopan sitoutuminen ja diplomatia suhteessa Yhdysvaltoihin lopulta edelleen toimivat.
– Yhdysvaltojen liittolaiset ovat historiallisesti suhtautuneet myönteisesti Yhdysvaltojen panoksen vahvistamiseen ja Grönlannin tapauksessa sen suurempaan sotilaalliseen läsnäoloon. USA on edelleen korvaamaton liittolainen, koska sillä on kansainvälinen verkosto kumppaneita ja liittolaisia, jotka tarjoavat vertaansa vailla olevan maailmanlaajuisen sotilastukikohtien verkoston. Tämä palvelee Yhdysvaltojen elintärkeitä etuja ympäri maailmaa läntiseltä pallonpuoliskolta indopasifiselle alueelle ja Eurooppaan, Poljakova sanoo.
Hän korostaa Yhdysvaltojen globaalin valta-aseman perustuvan juuri tähän luottamuksen ja yhteistyön verkostoon, joka on toiminut tärkeänä vastavoimana autoritaaristen johtajien hegemoniapyrkimyksille.
– Jos emme kohdista huomiota merkittävimpään uhkaan, siitä hyötyvät vain vastustajamme. Naton kannalta tämä uhka on Venäjä, joka jatkaa julmaa sotaansa Ukrainaa vastaan ja samalla lisää kierroksia harmaan alueen taistelussaan Eurooppaa kohtaan, hän toteaa.
Grönlantiin liittynyt diplomaattinen draama ehti hänen mukaansa melkein suistaa raiteiltaan Yhdysvaltojen johtamat herkät neuvottelut Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan lopettamisesta.
– Tämä on juuri sitä, mitä Vladimir Putin haluaa. Tällainen häiriötila hyödyttää myös Kiinaa, joka hyväksikäyttää Euroopan turhautumista ja voimakkaita tunteita Yhdysvaltoja kohtaan esiintyäkseen itse luotettavampana kumppanina. Eurooppalaisten ei pitäisi langeta tähän kulissiin, mutta transatlanttisten liittolaisten keskinäiset jännitteet rohkaisevat niitä, jotka haikailevat tiiviimpää yhteistyötä Kiinan kanssa.
