Vaikka talouden näkymät ovat epävarmat ja kuluttajien luottamus alamaissa, suomalaiset eivät aio tinkiä joulunvietosta ja lahjoista. Matkahuollon tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan tänä jouluna panostetaan lahjojen laatuun.
Kyselyn tulokset osoittavat selkeän muutoksen: siinä missä viime vuonna hinta ja edullisuus ohjasi lahjavalintoja, tänä jouluna suomalaiset panostavat ennen kaikkea lahjojen laatuun ja lahjansaajan toiveisiin.
Kyselyn mukaan suomalaisten lahjahankinnoissa painavat eniten lahjansaajan mieltymykset (56 prosenttia) ja tarpeet (52 prosenttia) sekä laadukkuus (28 prosenttia). Edullisuus on lahjaostoksilla tärkeää neljännekselle (26 prosenttia).
Joululahjaostosten teko painottuu edelleenkin marras-joulukuulle ja vain 16 prosenttia kyselyyn vastanneista aloittaa joululahjaostosten teon jo lokakuussa. Vaikka suomalaiset hakevat lahjaostoksilla hyvää laatua kohtuulliseen hintaa, loppuvuoden alennusmyyntejä hyödyntää vain noin kolmannes.
– Suomalaiset panostavat lahjoihin harkiten ja etsivät kestävää laatua kohtuuhintaan. Silti moni jättää loppuvuoden alepäivät kuten Black Fridayn hyödyntämättä, vaikka juuri silloin kotimaisissakin verkkokaupoissa on runsaasti tarjontaa, joka yhdistää hyvän laadun edulliseen hintaan. Alepäivien hyödyntäminen onkin oiva säästövinkki tarkalle kuluttajalle, sanoo Matkahuollon Pakettipalvelut-liiketoiminnan johtaja Kati Nevalainen tiedotteessa.
Kivijalkaliikkeet ovat edelleen suosituimpia lahjojen ostopaikkoja, sillä 67 prosenttia vastaajista aikoo hankkia lahjoja kivijalasta.
Verkkokauppojen osalta kuluttajat aikovat ostaa lahjoja etenkin kotimaisista verkkokaupoista, kun taas ulkomaisen verkkokaupan suosio on hieman laskenut vuoden takaisesta. Kotimaisissa verkkokaupoissa aikoo asioida nyt 53 prosenttia ja ulkomaisissa 20 prosenttia.
Epävarmat talousnäkymät ei näy budjetissa
Matkahuollon selvityksen mukaan inflaatiosta ja talouden heikoista näkymistä huolimatta suomalaiset kuluttajat eivät näytä olevan valmiita tinkimään suuria summia joululahjaostoksista.
Peräti 59 prosenttia suomalaisista kertoo joululahjabudjetin olevan ennallaan ja 12 prosenttia aikoo käyttää rahaa enemmän kuin viime vuonna.
– Vaikka suomalaisten luottamus talouteen on matala monella mittarilla mitattuna ja rahat laitetaan säästöön, näyttää joulu tekevän tämän kyselyn valossa poikkeuksen kuluttamisessa, Kati Nevalainen toteaa.
Keskimääräinen lahjabudjetti on noussut 233 eurosta 241 euroon, ja yksittäiseen lahjaan käytetään keskimäärin 62 euroa.
Lahjojen määrä on kasvanut hieman: viime vuonna keskimäärin 3,5 lahjaa, tänä vuonna 3,9. Lahjojen hankinnassa satsataan etenkin puolison ja lasten lahjoihin, kun taas omista ja ystävien sekä muun suvun lahjoista tingitään kiristyneessä taloustilanteessa.
Lasten lahjoihin panostaminen näkyy myös suosituimmissa kategorioissa: eniten aiotaan ostaa leluja ja pelejä. Myös mieltymysten miettiminen heijastuu suosituimmissa lahjoissa: toisena listalla ovat lahjakortit.
Myös muut klassiset lahjakategorian pitävät pintansa, suosituimpien joukkoon nousevat vaatteet, kengät ja muoti (27 prosenttia), kauneus- ja hygieniatuotteet kuten kosmetiikka (26 prosenttia) sekä kirjat, elokuvat ja musiikki (26 prosenttia).
Kysely toteutettiin Matkahuollon tilauksesta Norstatin laatusertifioidussa kuluttajapaneelissa 22.–29.8.2025. Vastaajamäärä oli 1017. Otos vastaa suomalaista 18–74-vuotiasta väestöä sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan. Otoksen virhemarginaali on +/- 3 prosenttiyksikköä.





