Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen toteaa julkaisussaan X-viestipalvelussa yksinasuvien miesten olevan yliedustettuina toimeentulotuen saajissa.
– Yksinasuvat miehet saavat Suomessa muita useammin perustoimeentulotukea kuin muut kotitaloudet.
Viime vuonna yhteensä 116 627 yksinasuvaa miestä sai perustoimeentulotukea. Yksinasuvista naisista tukea sai 74 897, vaikka heitä oli määrällisesti miehiä enemmän.
Lehtonen viittaa julkaisullaan jakamaansa Turun Sanomien artikkeliin, jossa aihetta käsitellään muun muassa Kelan lähteiden perusteella.
Tilastojen mukaan yksinasuvat miehet ovat toimeentulotuen saajissa yliedustettuina kaikissa Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa: Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa ja Turussa.
Suurin perustoimeentulotuen saajaryhmä viime vuonna oli 20–24-vuotiaat miehet. Tuen saaminen oli yleisempää miehillä kuin naisilla kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi yli 70-vuotiaissa.
Yksin asuvat miehet saavat Suomessa useammin perustoimeentulotukea kuin muut kotitaloudet. Viime vuonna kaikkiaan 116 627 yksin asuvaa miestä sai perustoimeentulotukea, yksin asuvista naisista vain 74 897. Tämä siitäkin huolimatta, että yksin asuvia naisia oli v. 2024…
— Lasse Lehtonen (@lasleh) October 25, 2025





