Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita Ruotsissa. AFP / LEHTIKUVA / PONTUS LUNDAHL

Tältä näyttää 26000 sotilaan harjoitus Ruotsissa

Aurora 23 -sotaharjoitukseen osallistuu yli tuhat suomalaissotilasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Ruotsissa on käynnissä Aurora 23 -sotaharjoitus. Se käynnistyi viime viikolla, kun Yhdysvaltain merijalkaväkeä saapui Norjan kautta Ruotsiin.

Harjoitukseen osallistuu 26 000 sotilasta neljästätoista eri maasta. Nato-maista mukana ovat muun muassa Suomi, USA ja Britannia.

Ruotsin puolustusvoimat on julkaissut Twitterissä jutun alla olevan videon harjoituksesta. Siinä kuullaan ensin radioviesti osittaisesta liikekannallepanosta. Viestissä sotilaita pyydetään ilmoittautumaan kutsukäskyssä kerrottuun paikkaan.

– Aurora 23 -harjoitusskenaariossa Ruotsi on alttiina aseelliselle hyökkäykselle. Tilanne kärjistyy vaikuttamisoperaatioilla ja sabotaasilla, jossa muun muassa sähkö- ja tietoliikenneverkot kaadetaan. Siksi hallitus päättää, että asevoimat on mobilisoitava, skenaariota kuvaillaan.

Tämän jälkeen videolla näkyy muun muassa lentokoneesta laskuvarjoilla hyppääviä sotilaita, merivoimien sota-aluksia, panssariajoneuvoja ja sukellusvene.

Suomen puolustusvoimista harjoitukseen osallistuu 1. toukokuuta alkaen  yli 1 000 sotilasta maavoimista, merivoimista ja ilmavoimista ja logistiikkalaitoksesta.

Pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti Kari Pietiläinen kertoo harjoituksen oleva tärkeä osa Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön syventämistä.

– Harjoitus kehittää Suomen ja Ruotsin kykyä toimia yhdessä niin maalla, merellä kuin ilmassa. Syventyvä yhteistyö on molemmille osapuolille tärkeää myös Nato-jäsenyyden aikana, Pietiläinen sanoo tiedotteessa.

Eversti kertoo monikansallisten harjoitusten olevan tärkeitä kansainvälisen yhteistoimintakyvyn kehittämisessä.

– Monikansallisessa ympäristössä toteutettavat harjoitukset kehittävät valmiutta myös kotimaan puolustukseen. Nato-jäsenyyden myötä Puolustusvoimat harjoittelee tulevaisuudessa yhä enemmän liittolaisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Maavoimista harjoitukseen osallistuu noin 700 sotilasta jääkäripataljoona Porin prikaatista ja ilmatorjuntajaos Panssariprikaatista. Maavoimien joukko toimii harjoituksessa ruotsalaisen prikaatin johdossa.

Merivoimat osallistuu harjoitukseen miinantorjunta-alus Purunpäällä, kahdella Hamina-luokan ohjusveneellä sekä tukialuksena toimivalla monitoimialus Louhella. Taistelualusten lisäksi mukana on rannikkojoukkoja Uudenmaan prikaatista sekä Rannikkoprikaatista venekalustoineen.

Poimintoja videosisällöistämme

Ilmavoimista harjoituksessa on mukana noin 100 henkilöä sekä F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjiä ja Hawk-suihkuharjoituskoneita.

Puolustusvoimien logistiikkalaitos toteuttaa harjoitusjoukon tarvitseman kansallisen tuen yhteistoiminnassa puolustushaarojen ja ruotsalaisten kanssa. Suomalaisia asiantuntijoita osallistuu myös harjoituksen kyberpuolustussimulaatioihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)