Ajat muuttuvat. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että kun ennen kannettiin Saloran stereot vintille piiloon vallesmannilta ja muilta kateellisilta, niin nyt mediajulkisuudessa poljetaan somenäkyvyyttä lahjafillarilla.
Se, että pyörä on saatu pyynnöstä ei tietysti yllätä, koska niinhän some toimii. Bloggaat, vloggaat, instaat ja muuten vaan sometat ylistäviä tarinoita tuotteista, joita niitten valmistajat lähettävät sinulle. Valmistaja säästää markkinointikuluissa ja kasvattaa myyntiään. Kaikki on hyvin niin kauan kuin roolit ovat selkeät ja tiedossa.
Postmodernin ajan tunnusmerkiksi sanotaan sitä, että ihminen voi luoda itse oman identiteettinsä ja voi kantaa myös useita vaihtuvia identiteettejä mukanaan. Näin voi omissa rooleissaan olla poliitikko, instaaja ja lobbari ja tehdä erottelua roolien välillä. Ehkä lobbari lupaa olla lobbaamatta itseään ja instaaja lupaa ettei instafillarilla aja poliitikkominänsä asioita. Jos löytyy keino olla sekoittamatta eri rooleja vaalikampanjan koittaessa, niin mistähän äänestäjä sen huomaa.
Kansanedustajilla, ministereillä ja mepeillä on selkeät säännöt siitä, minkä arvoisia lahjoja heidän on sallittua tai soveliasta ottaa vastaan. Puolueitten pitäisi luoda vastaavat rajat myös niille ylimmän puoluejohtonsa jäsenille, joita ko. säännöt eivät koske.
Politiikka on kaikilla tasoilla luottamustoimi riippumatta siitä, maksetaanko siitä paljon, vähän tai ei ollenkaan. Jos oma yksityiselämä on syystä tai toisesta eturistiriidassa tämän toimen kanssa, niin ihan oikeassa elämässä ei ylläkuvattu postmoderni kuvitteellinen roolileikki ole ratkaisu. Vanha viisaus siitä, että et voi palvella kahta herraa, ei ole muuttunut mihinkään.
Euroopan parlamentin jäsenten on kieltäydyttävä yli 150 euron arvoisista lahjoista. Lisäksi virkatoimissa vastaanotetut lahjat on toimitettava puhemiehelle. Kansanedustajan on ilmoitettava edustajantoimessa saamansa yli 400 euron arvoiset lahjat ja muun muassa matkat. Lahjailmoitukset voi lukea eduskunnan nettisivuilta.
Ministerin käsikirjan mukaan ”yksityisiltä henkilöiltä tai yksittäisiltä yrityksiltä ei pääsääntöisesti tule ottaa vastaan muita kuin vähäarvoisia mainos- tai muita lahjoja”. Valtioneuvosto noudattaa eduskunnan 400 euron rajaa tässä vähäarvoisuuden määrittelyssä ja ohjeistaa palauttamaan tätä arvokkaammat lahjat. Pääministerin lahjamekko arvostettiin tätä rajaa halvemmaksi.
Se, milloin lahjasta tulee lahjus, on oikeusoppineillekin vaikea kysymys. Rikoslain 40 luvun 3 §:n nojalla teko voi tulla rangaistavaksi lahjusrikkomuksena, jos viranhaltija, työntekijä tai luottamushenkilö itselleen tai toiselle ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai muun edun taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen siten, että menettely on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen eikä tekoa ole rangaistava lahjuksen ottamisena tai törkeänä lahjuksen ottamisena.
Poliitikoilla on halua nostaa esiin kotimaista työtä, innovatiivisia yrityksiä, tuotteita jotka pienentävät hiilijalanjälkeä tai palvelevat jotain muuta hyvänä pidettävää tavoitetta, vaikkapa mainostaen oman maakunnan tuotantoa. On aivan oikein ja perusteltua nostaa näitä esiin, mutta on samalla pidettävä vissi raja siinä, että rikoslaissa mainittua luottamusta ei kyseenalaisteta. Se hoituu, kun pitää mielessä, kenen ja mitä etua ajetaan. Seppo Kääriäistä mukaellen: Ensin mielessä pitää olla yleinen etu ja vasta viimeisenä, jos sittenkään, mielessä on oma etu.
Suomen kuuluisimman sähköfillarin saanut poliitikko on sanonut maksavansa sen itse, fiksuna poliitikkona hän myös haluaa pohtia poliitikkojen kaupallisen yhteistyön rajoja. Niin oikein onkin. Tärkein raja on vedetty rikoslakiin.
