Kuinka moni tietää mikä on subsidiariteetti, läheisyysperiaate. Sitä noudatetaan EU:n lainsäädännössä. Se tarkoittaa, että julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmistä, byrokratiaa vähentäen.
EU:ssa se antaa mahdollisuuden tehdä kansallisia tulkintoja direktiiveistä. Suomi tekee päätökset päinvastoin direktiivejä tiukasti noudattaen. Muut EU:n jäsenmaat ymmärtävät, että EU antaa leveät raamit. Suomi katsoo pienestä reiästä.
Liki jokaisella on käsitys, että direktiivi määrää suomalaisten elämää. Väärin — direktiivi on ohjeistava. Suomen edunvalvojat katsovat Brysselin suuntaan, muualla katsotaan kansan suuntaan. Alemmuudentuntoinen kansa on ollut Venäjän ja Ruotsin ikeessä.
Kun maatalouskomissaari Phil Hogan oli astumassa tiedotustilaisuuteen, menin oven eteen. Hogan, vielä isompi mies kuin Panttilan parooni, joutui pysähtymään kysymykseni eteen.
Kysyin, miksi et rankaise saksalaisia, jotka eivät tottele direktiiviä. Saksalaiset leikkaavat sian saparoita, vaikka direktiivi kieltää.
”Se on saksalaisten oma asia. He saavat päättää kansallisesti”, Hogan hymyili.
Hogan käveli hämmästyneen suomalaisen toimittajan ohi ilman kinttupainia. Panttilan maalaistollotoimittaja jäi toviksi ovensuuhun äimistelemään. Ensimmäisen kerran minulle sanottiin, että direktiiviä ei tarvitse noudattaa tiukasti.
Pitikö minun mennä Belgiaan asti tämä asia kuulemaan? Eikö Suomessa ole tiedetty, vai ei haluttu tietää?
Eri asia on, jos EU:sta tulee asetus, se on määräävä. Mutta direktiivi on vain ohjeistava. Suomessa direktiivi muutetaan paikallisesti asetukseksi.
Suomalainen nitraattiasetus 1250/2014 rajoittaa vesistöjen ravinnekuormituksen pienentämistä direktiiviä tiukemmalla kansallisella asetuksella. Asetus rajoittaa paljon puhuttua kiertotaloutta. Meillä ei voi käytännössä käyttää asetuksen takia esimerkiksi maan rakennetta parantavia teollisuuden sivuvirroista kertyviä maanparannusaineita tehokkaasti.
Meillä väitetään, että haittalintujen kuten merimetsojen ja valkoposkihanhien suojelupäätös tulee EU-lainsäädännöstä. Hollantilaiset ja belgialaiset keräävät näitä haittalintuja häkkeihin, ja ne teurastetaan kaasuttamalla.
Ilmoitusmenettely tarkoittaa näissä maissa sitä, että teurastuksen jälkeen tehdään ilmoitus. Jos ilmoitusmenettely tarkoittaisi etukäteisilmoitusta, kuten Suomessa kaavaillaan, linnut ovat ehtineet syödä pellon tyhjäksi kahteen kertaan ennen päätöstä.
Suomi voi päättää myös omasta metsänhoitomenetelmästään itse, kansallisesti. Peikkona metsässä on Green Deal, joka unohtaa taloudellisen hyvinvoinnin merkityksen. Metsästä puhutaan nyt luonnonvarana, pelottaa mitä se tuo tullessaan. Ekologisuus vaatii osaamista enemmän kuin ideologiaa.
Suomalainen monitavoitteinen metsänhoito ottaa huomioon luonnonarvot, talouden, työllisyyden ja hiilensidonnan.
Suomessa on yli puolet EU:n suojelluista metsistä. Metsät, puulajit ja metsien hoito ovat erilaisia eri osissa Eurooppaa, siksi eurooppalaiset eivät ymmärrä suomalaisia menetelmiä.
Tämä on todellinen uhkakuva, joka saattaa merkitä tappioita metsäteollisuudelle, joka on tuonut yli 20 prosenttia vientituloistamme.
Eli vielä kerran: subsidiariteetin mukaan päätöksenteko kuuluu suomalaisille, ei Brysseliin.
