Olemme aina valkokankaalle mallintaneet sen kaltaisen viruspandemian etenemisen. Suomenkin elokuvateattereissa pyöri loppuvuodesta 2011 elokuva nimeltä Tartunta (Contagion) – tai ”painekyllästetty pöpöleffa”, miksi Helsingin Sanomat sitä luonnehti.
HS:n arvostelussa elokuvan ansioksi laskettiin tämä: ”Ainakin amerikkalaisohjaaja Steven Soderbergh on uutuudessaan ajankohtainen. Tutkijat ovat varoitelleet maailmanlaajuisen pandemian leviämisestä jo vuosia, mutta vielä se ei ole tullut.”
Viimeistään nyt niin elokuvan autioituneet julkiset tilat ja täyteen ahdetut tilapäiset sairaalat kuin siinä käytetty lääketieteellinen termistökin (kuten tartuttavuusluku, R0) ovat tulleet meille tutuiksi covid-19-pandemian johdosta.
Tutkijat ovat todella varoittaneet toistuvasti pandemian mahdollisuudesta. Maailman terveysjärjestön WHO:n puitteissa laadittiin viimeksi vuonna 2018 suunnitelma uuden ja tuntemattoman tauti X:n torjumisesta. Taustalla oli vuosina 2014-2016 jyllännyt ebolaepidemia.
Suomessa taas laadittiin vuosien 2009-2010 sikainfluenssan jälkeen vuonna 2012 kansallinen pandemiasuunnitelma, jota täydennettiin marraskuussa 2013 materiaalisen varautumisen suunnitelmalla.
Covid-19 on osoittautunut erilaiseksi vastustajaksi kuin mitä noissa suunnitelmissa kaavailtiin. Selvimmin tämä on tullut näkyväksi huutavana pulana sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan suojavarusteista. Se, minkä 2013 kuvittelimme riittävän koko ensimmäiseen aaltoon, ei kestä nyt viikonkaan kulutusta.
Olemme kyenneet kuvittelemaan huonommin senkin, mitä yhteiskunnassa ja taloudessa tapahtuu pandemian aikana ja erityisesti sen jälkeen. Siihen Tartuntakaan ei juuri anna vastauksia. Katastrofielokuvan tavoin yhteiskunta hajoaa ryöstelyksi ja roskat kertyvät katujen varsille röykkiöiksi. Ylioptimistisesti rokote tautiin löytyy vain 90 päivässä.
Me tiedämme, että todellisuudessa toimiva rokote antaa odottaa itseään 12-18 kuukautta.
Elämme poikkeuksellisia aikoja. Yhdysvalloissa on viidessä viikossa kadonnut 26 miljoonaa työpaikkaa. Kehitys poikkeaa tyystin aiemmista kriiseistä. Kiinan talous supistui ensimmäisestä kertaa liki 50 vuoteen. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ennustaa, että ensimmäistä kertaa liki 80 vuoteen sekä kehittyneet että kehittyvät taloudet ovat samanaikaisesti taantumassa.
Talouden ennustajat ovat rakentaneet kaksi skenaariota tulevasta. Ensimmäinen on lyhyt, yhden kvartaalin sokki, jonka jälkeen paluu normaaliin on asteittaista, mutta verrattain ripeää. Jälkimmäinen taas on pitempi sokki, jossa rajoitukset jatkuvat pitkään ja/tai jossa taudin toinen aalto johtaa uusiin toimiin.
Valtiovarainministeriön kevään talouskatsauksessa tämä pessimistisempi skenaario rakentui sille, että kolmen kuukauden sijasta rajoitustoimet ovat päällä puoli vuotta. Se kuoppa, johon tässä skenaariossa joudutaan, on syvä. Pitkittyessään sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat syvenevät ja synkkenevät. Paluu normaaliin uraan venyy käytännössä useamman vuoden päähän ja yhteiskunnalle koituva lasku on mittaluokkaa suurempi. Selvää on, että jälkimmäinen on se skenaario, jonka välttämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.
Useimmat maat ovat omaksumassa covid-19-epidemian osalta hybridistrategian. Kun tautitilanne on saatu hallintaan, se pidetään kurissa määrätietoisin toimin. Tämä tarkoittaa niin riskiryhmien suojaamista, laajamittaista testaamista, myös vasta-ainetestein, altistuneiden tehokasta jäljittämistä ja eristämistä uusien tartuntaryppäiden ja koronalinkojen ehkäisemiseksi. Hybridistrategiaa on kutsuttu tanssiksi, joka tähtää tartuttavuusluvun pitämiseksi mahdollisimman alhaisena.
Tulemme elämään tätä tanssia niin pitkään, kunnes rokote on olemassa. Miten tuona aikana maailma muuttuu?
On spekuloitu paljon globalisaation purkautumisella, populismin katoamisella ja kansallisvaltioiden paluulla.
Pandemia on osoittanut nykyisten logistiikkaketjujen haavoittuvuuden. Globalisaatio kun on ennen kaikkea työnjakoa ja erikoistumista, jolla on saavutettu merkittäviä tehokkuushyötyjä.
Jos häiriöt jäävät lyhytaikaisiksi, on vaikea nähdä, että esimerkiksi nyt vaikka TFT-nestekidenäyttöjen valmistus siirtyy nykyisestä muutamasta aasialaistehtaasta minnekään. Syynä ovat kustannukset. Uuden tehtaan perustaminen maksaa nimittäin yli kuusi miljardia dollaria.
Täysin uusien tulevaisuuden teknologioiden kohdalla se, mihin maanosaan investointipäätökset kohdistuvat, voi olla aivan muuta. Mutta se edellyttäisi sitä, että teollisen valmistamisen nykyisen ekosysteemin, jossa kilpailuvaltteja ovat ennen kaikkea hankintaosaaminen, sopimusvalmistaminen ja logistiikka, pitäisi purkautua.
Pienemmässä mittakaavassa teollisen valmistuksen ”paluumuutto” on alkanut jo ennen koronaa. Ilmiöön liittyy uusien tekoälyllä voimaannettujen yleisteollisuusrobottien läpimurto, joka nyt vauhdittunee. Pandemia on antanut näitä ratkaisuja valmistaville yrityksille uuden myyntivaltin. Robotti ei joudu karanteeniin eikä voi sairastua.
Digitaaliset ratkaisut ja liiketoimintamallit saavat lisää vauhtia. Toinen pandemian todennäköisen seuraus on se, että kriittisten raaka-aineiden ja komponenttien varastointia lähempänä tuotantoa lisätään. Osa yrityksistä toimii jo nyt näin. Valtaosan maailman insuliinista valmistava tanskalainen lääkeyhtiö Novo Nordisk on varautunut viiden vuoden tuotantoa vastaavilla varastoilla.
Se, katoaako populismi tai kuinka voimakas on kansallisvaltion paluu, riippuu valtavasti siitä, mitä tapahtuu seuraavassa vaiheessa, tulevien vuosien kuluessa. Siihen vaikuttaa niin työttömyyden kehitys, tulevaisuuden näkymät kuin poliittisia ja yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan tunnettu luottamus. Katastrofielokuvat päättyvät useimmiten yhteiskuntajärjestyksen romahtamiseen. Niin ei käy tosielämässä. Eihän?
