Vasemmisto on jo pitkään todennut, että vanhustenhuollossa hoitajamitoitus on arvovalinta. Vasemmisto on täysin oikeassa. Hoitajamitoitus on arvovalinta, sanan kaikissa merkityksissä.
Oletetaan että keskiverto hoitaja saa lisineen palkkaa noin 2500 euroa kuussa. Kun se kerrotaan hoitajamitoituksella (0,7) saadaan 1750 euroa. Kun se kerrotaan palkkojen sivukuluilla päästään jonnekin 2300 euron tienoille. Tähän laskutoimitukseen ei ole sisällytetty mitään muita palkkakuluja, joita oletettavasti hoitokodeissa syntyy. Sellaisia kuten siivoojat, keittäjät huoltomiehet yms. Laskelma ei myöskään pidä sisällään mitään kiinteistöjen pääoma- tai ylläpitokuluja.
Supervarovasti laskeskellen voimme todeta, että 0,7 hoitajamitoituksella yhteiskunnan kuukausittaisissa kuluissa päästään jonnekin 3000 euron tienoille vanhusta kohden. Todellisuudessa kulut lienevät lähes tonnin suuremmat.
Mitä tapahtuisi Suomen vanhustenhuollolle, jos kotitalouksille ilmoitettaisiin, että pitämällä mummu tai vaari perhepiirissä valtio/kunta maksaisi 2000 euroa kuussa kotitaloudelle puhtaana käteen? Montako heistä jäisi laitoksiin? Vaikka tuohon päälle ei maksettaisi senttiäkään ruoka- tai pesulakuluja, niin veikkaan, että perhepiireistä löytyisi aika paljon tahtoa lähihoitoon.
Pohjoismaisen hyvinvointimallin merkittävimpiä saavutuksia on ollut sen kyky rikkoa perheissä ennen vallinneet taloudelliset ja moraaliset riippuvuussuhteet. Moderni perhekäsitys on puhtaasti romanttinen: joukko yksilöitä on yhdessä koska he rakastavat toisiaan. Perhe ei enää ole hyötyjen ja velvoitteiden verkosto, vaan itsenäisistä yksilöistä koostuva vapaaehtoisyhteisö. Tässä mallissa vanhemmilla ei ole velvollisuuksia (’ei saa syyllistää!’) vaan lapsilla on ”oikeuksia”, joita valvoo, tietysti, viranomainen.
Tällaisen maailman arvoihin sopii huonosti se, perheet hoitaisivat vanhuksia. ”Oikeuksien”, kuten hoitajamitoituksen, valvontaa on vaikeaa toteuttaa kodeissa. Parempi, että yksilön ”oikeuksista” nauttivat vanhukset lojuvat laitoksissa kuin, että määrämitoituksista riippumattomat perheet pitäisivät heistä huolta. Moderniin yhteiskuntamalliin sopii luontevammin se, että pidetään tuplahinnalla vanhukset laitoksissa, kuin se, että luopuisimme yksilökeskeisestä perhemallista ja tunnustaisimme, että perhe-käsite voi pitää sisällään yksilöitä rajoittavia, sitovia ja velvoittavia moraalisia ja taloudellisia suhteita.
Hoitajamitoitus on arvovalinta. Sillä valinnalla me päätämme, että hoitajamitoitusoikeudesta nauttivan itsenäisen vanhuksen koti on laitos ja paras omainen on viranomainen.
Lisää sarjan blogeja
[verkkojulkaisut tag=”arvojen-nousu”]
