Itävallassa ei saa syytettä vakoilusta muita valtioita vastaan, joten Wien on edelleen Venäjän vakoilukeskus Euroopassa. Kun muut Euroopan maat ovat karkottaneet satoja venäläisdiplomaatteja, Itävallassa heitä on noin 500, joista viranomaisarvioiden mukaan kolmannes on vakoojia.
Viimeisen kahden vuoden aikana venäläisten omistamiin rakennuksiin – muihinkin kuin lähetystöön liittyviin taloihin – Wienissä on ilmestynyt lukuisia antenneja ja valvontajärjestelmiä. Kaikkien maiden lähetystöissä on satelliittiantennit viestintään kotimaan kanssa, mutta Financial Timesin saamien tietojen mukaan Venäjän lähetystön lautasantenneja käännellään tämän tästä, mikä ei olisi tarpeen, jos viestintää olisi vain Moskovaan. Esimerkiksi Münchenin turvallisuuskokouksen aikaan helmikuussa yhden lautasantennin suuntaa muutettiin, mutta kokouksen päätyttyä antennin käännettiin alkuperäiseen suuntaansa.
Tiedustelulähteen mukaan viimeisen kahden vuoden aikana läntiset tiedustelupalvelut ovat seuranneet uusien antennien ja epätavallisten kojeiden ilmestymistä Wienin katoille. Yksi niiden pääsijoituspaikoista on Tonavan rannalla sijaitseva Russencity, noin kolmen ja puolen hehtaarin kokoinen venäläinen kaupunginosa. Merkittävin määrä antenneja on Venäjän kulttuurikeskuksen ja entisen parantolan katoilla.
– Monet antenneista osoittavat länteen kohti joitain 18 geostationaarisesta satelliitista, jotka sijaitsevat Maan kiertoradalla nollameridiaanin ja 15 asteen välillä itäistä pituutta, selittää Venäjän laitteistoja seuraavan NomenNescion edustaja ja sähköisen viestinnän asiantuntija Erich Möchel.
Kahteen vuosia tyhjänä seisseeseen, Venäjän valtion omistamaan kerrostaloon Tonavan rannalla, on hiljattain asennettu valvontakamerat, niiden ovet on vahvistettu ja niiden katoille on ilmestyneet pienet kopit. Möchelin mukaan tällaisia koppeja käytetään piilottamaan arkaluonteisia laitteita.
Wienin sijainti tällaiselle toiminnalle on Venäjän kannalta ihanteellinen, kun voi sijoittaa elektronisen tiedustelunsa keskelle Eurooppaa. Wienissä on muun muassa monen kansainvälisen järjestön, kuten YK:n, Etyj:n, IAEA:n ja OPECin toimistot. NomenNescio on havainnut, että lautasantenneihin on asennettu erikoislinssit, joiden avulla ne voivat vastaanottaa satelliittisignaaleja paljon laajemmalta alueelta kuin yleensä.
Venäjän toiminta on muuttunut jo niin vakavaksi, että Itävallan oma tiedustelupalvelu on hiljattain varoittanut, että Venäjän elektronisten tiedusteluasemien tekniset kyvyt ja joustava konfigurointi Wienissä muodostaa vastatiedustelun näkökulmasta vakavan turvallisuusuhan.