Suomalaiset päivittäistavarakaupat ovat keskeinen osa maan puolustusjärjestelmää, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Esimerkiksi S-ryhmällä on tarkat suunnitelmat tilanteisiin, joissa Suomeen kohdistuu hyökkäys tai laaja kyberhäiriö. Tavoitteena on turvata ruokahuolto koko väestölle kriisitilanteissa.
S-ryhmän riskienhallintajohtaja Janne Ahtoniemi kuvaa varautumista pitkäjänteiseksi työksi.
– Suomen vahva huoltovarmuus perustuu vuosikymmenten valmistautumiseen ja harjoitteluun, hän sanoo.
Myös Kesko osallistuu varautumiseen. Yritykset tekevät yhteistyötä viranomaisten kanssa ja osallistuvat säännöllisiin harjoituksiin. Keskeiset yritykset ovat velvoitettuja ylläpitämään varmuusvarastoja esimerkiksi jauhoista, sokerista ja ruokaöljyistä.
Varastoja säilytetään maanalaisissa tiloissa, jotka on varustettu varavoimalaitteilla.
Taustalla on Pohjoismaissa pitkään käytössä ollut kokonaisturvallisuuden malli, jossa viranomaiset ja yritykset toimivat tiiviissä yhteistyössä. Suomessa mallia on vahvistettu erityisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022.
Asiantuntijoiden mukaan järjestelmän toimivuus perustuu pitkälti luottamukseen. Kansalaiset ja yritykset kokevat turvallisuuden tärkeäksi ja luottavat viranomaisiin poikkeuksellisen paljon.
Yritykset eivät kuitenkaan avaa tarkkoja varautumissuunnitelmiaan julkisuuteen.
– Kyse on luottamuksellisesta tiedosta, Ahtoniemi toteaa BBC:lle.