Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi arvostelee kovin sanoin perisuomalaista sosialismiin taipuvaista ajattelua. Hänen mukaansa suomalaiset on opetettu siihen, että valtion tuettava kaikkia kaikessa. Kilven mukaan tuki pitäisi kohdistaa vain niille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.
Kokoomusedustaja Kilpi kertoo pääministeri Sanna Marinin (sd.) kaudella kritisoineensa Björn Wahlroosin saamia tukia tämän kartanon sähkökustannuksiin. Tästä hän kertoo saaneensa runsaasti palautetta. Kilpeä on muun muassa syytetty puuttumisesta perustuslailliseen oikeuteen saada sosiaalitukea.
Kansanedustajan mukaan Wahlroos on itsekin ihmetellyt saamiaan tukia ja kutsunut niitä jopa rikollisiksi.
– Eihän sitä voi kuin ihmetellä, miten meidät on niin läpileikkaavasti opetettu siihen, että valtion on tuettava kaikkia ihan kaikessa, Marko Kilpi kirjoittaa Facebookissa.
– Tämä jos mikä, on sosialismin huipentuma.
Kilpi ei aio perääntyä kannastaan, vaikka palautetta kuinka paljon tulisi. Hänestä Suomessa tulisi tukea niitä, jotka oikeasti tukea tarvitsevat. Tämä tarkoittaa hänestä tavallisen ihmisen arjessa elämistä ja siitä huolehtimista.
– Miljonäärit ja miljardöörit pärjäävät kyllä omillaan. Joku tolkku se ihmisten verorahojen kylvämiselläkin pitää olla.