Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mukaan 24. helmikuuta on monessa mielessä merkityksellinen ja vaikea päivämäärä.
– Tänään (tiistaina) 24. helmikuuta 2026 Suomi on nimittäin ollut pidempään itsenäinen kuin aikanaan olimme osa Venäjää, hän toteaa blogissaan.
– Venäjän valtaanhan jouduimme 17.9.1809 Suomen sodan jälkeen Haminan rauhan myötä. Venäjän valta maassamme kesti siis 39 526 päivää, kunnes lokakuun vallankumouksen myötä Venäjä luhistui vuonna 1917. Joulukuun 6. päivänä samana vuonna itsenäistyimme. Tänään tuosta hetkestä 6.12.1917 on kulunut 39 527 päivää. Olemme olleet päivän pidempään itsenäisiä kuin olimme Venäjän sortovallan alla.
Heinosen mukaan Suomen ja länsimaiden on nyt varmistettava, että myös Ukraina säilyy itsenäisenä.
– Tänään (tiistaina) tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Venäjä laajensi vuonna 2014 aloittamansa sodan Ukrainassa täysimittaiseksi hyökkäys- ja valloitussodaksi.
– Tänään Ukraina on siis taistellut neljä vuotta vapauden ja itsenäisyytensä puolesta ja onneksi maailma on pääasiassa sen rinnalla ollut. Toki enemmänkin olisi voinut auttaa ja aiemminkin, mutta pääasia, että Ukraina on saanut tukea siihen, että maa on itsenäisenä säilynyt.
Heinosen mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin toteamus siitä, että osa on auttanut heitä enemmän ja osa vähemmän, mutta osa on jopa yrittänyt estää muiden halun auttaa Ukrainaa, on puhutteleva ja surullinen.
– Mutta toivottavasti tämä tuki myös jatkuu ja Ukraina säilyttää itsenäisyytensä. Tänäänkin Ukraina taistelee omasta vapaudestaan ja itsenäisyydestään, mutta samaan aikaan myös läntisten demokratioiden ja sääntömääräisen maailman puolesta.