Suomi aloittaa ydinjätteen loppusijoituksen ensimmäisenä maana maailmassa loppuvuonna, Posivasta kerrotaan Uutissuomalaiselle.
Paikkana on Eurajoen peruskallioon louhittava loppusijoituspaikka Onkalo. Sitä rakentaa Teollisuuden voiman ja Fortumin omistama Posiva. Menossa ovat viimeiset testit ennen maanalaisen koekäytön alkua.
– Koekäytössä testataan koko prosessi ilman ihmisiä, sillä korkea-aktiivisen jätteen vuoksi toiminta on täysin automatisoitua ja etäohjattua. Viimeisimmät asennetut laitteet ovat olleet massiivisia, noin 18-metrisiä asennuslaitteita, Posivan viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa toteaa.
Säteilyturvakeskus on luvannut Posivalle käyttöluvan kesäkuun loppuun mennessä. Loppusijoituskonseptia on kehitetty Suomessa jo yli 40 vuotta.
– Koska olemme maailman ensimmäinen toimija tällä alalla, viranomaiset ja valvojat ovat erittäin tarkkoja.
Loppusijoitus on herättänyt Tuohimaan mukaan valtavasti huomiota maailmalla. Ydinjätteen loppusijoituksen tietotaidosta voi tulla Suomelle vientituote. Kyseessä on valtava markkina, sillä esimerkiksi Britanniassa puhutaan satojen miljardien eurojen hankkeista.
– Meillä on kaupallinen tytäryhtiö, Posiva Solutions, joka kasvaa kovaa vauhtia. Lähes kaikki maailman parikymmentä ydinjäteorganisaatiota ovat asiakkaitamme. Heidän tarpeensa vaihtelevat paikanvalinnasta ja luvituksesta teknisiin ratkaisuihin, Tuohimaa sanoo.
Ydinjäte haudataan kuparikapseleissa onkaloihin, jotka on porattu noin 400 metrin syvyyteen. Kapselit siirretään kapselointilaitokselta maanalaiseen loppusijoituslaitokseen hissillä. Matka on pitkä, sillä vastaanottoasema sijaitsee 430 metrin syvyydessä.
Hissi kulkee vain 0,4 metriä minuutissa, joten matka kestää noin 50 minuuttia. Maanalaiselta vastaanottoasemalta loppusijoitusvalmis kapseli siirretään ajoneuvolla loppusijoitustunneliin. Maanalaiset ajoneuvot toimivat täysin kauko-ohjatusti.
Kahdeksan metriä syvän ja halkaisijaltaan 1,75-metrisen loppusijoitusreiän pohja ja sen sivut täytetään bentoniittisavella. Työvaiheen toteuttaa laite, joka on varta vasten tehtävää varten suunniteltu ja rakennettu. Kapseli asennetaan reikään ajoneuvolla. Kun kapseli on saatu paikalleen, myös reiän yläosa täytetään bentoniittisavella ja tasataan.
Kun koekäyttötunnelin reiät on saatu täytettyä, koko tunneli täytetään bentoniittisavella. Tunnelin suu suljetaan vielä betonitulpalla.
Kun loppusijoituspaikka noin sadan vuoden kuluttua suljetaan, se tehdään lopullisesti. Posivalla on käyttölupa Olkiluodon ja Loviisan viiden ydinvoimalaitosyksikön käytetyn polttoaineen loppusijoittamiseksi yhteensä 6 500 uraanitonnille.
Käytetty ydinpolttoaine on heti käytön jälkeen voimakkaasti radioaktiivista, mutta jo vuodessa sen aktiivisuus vähenee sadasosaan. Loppusijoitettaessa polttoainetta radioaktiivisuudesta on jäljellä enää tuhannesosa alkuperäisestä.
Kapselin seinämät ja pari metriä kalliota riittävät pysäyttämään säteilyn kokonaan. Jätteen radioaktiivisuus laskee runsaan uraanimalmiesiintymän tasolle 250 000 vuoden kuluessa.