Korkeasaaren eläintarhan vetäytyivät unille talvipesäänsä marraskuun toisella viikolla. Lämpötila laski pakkasen puolelle myös talvitiloissa, ja karhut käpertyivät tavallisesta poiketen yhteiseen pesään. Säiden lauhduttua herätys tuli yllättäen, kun talvitilassa rikkoutunut vesiputki alkoi vuotaa. Talvipesä ei kuitenkaan kastunut, joten karhut käyttävät sitä edelleen.
– Tänä talvena karhut eivät nukkuneet pitkiä yhtenäisiä unijaksoja. Näimme pesäkamerasta, että karhut nousivat usein jaloittelemaan ja veimme niille kevyttä ruokaa. Ne ovat kurkistaneet uloskin, mutta palanneet takaisin nukkumaan. Karhuilla on nyt mahdollisuus valita oman rytminsä mukaan levon ja ulkoilun väliltä, kertoo eläintenhoitaja Susan Nuurtila tiedotteessa.
Kahden edellisen talven lauhat säät ovat vaikuttaneet helsinkiläisten karhujen talviunirytmiin ja yhtenäisten unijaksojen pituus on selvästi lyhentynyt aiemmasta. Tänä talvena pisin yhtenäinen unijakso kesti vain kolme viikkoa. Korkeasaaressa on mahdollisuus viilentää karhujen talvipesiä, jotta lauhoinakin talvina unet sujuisivat paremmin. Mikään ei kuitenkaan viilennä tiloja yhtä tehokkaasti kuin oikea pakkastalvi.
Karhut pääsevät nyt päivittäin ulkoilemaan ja tutkimaan lumista tarhaansa. Ne rapsuttelevat talviturkkejaan puiden runkoihin, kierivät lumessa ja nuuhkivat tuoksuja lumen alta. Karhut ovat edelleen väsyneitä, joten ne viettävät vielä ison osan päivästään lepäillen pesissään, jonne ne saavat talvirientojensa jälkeen kömpiä.