Tuoreen suomalaisen väestötutkimuksen mukaan myös oireettomilla yli 40-vuotiailla näkyy olkapään magneettikuvissa kiertäjäkalvosimen jänteiden muutoksia. Löydökset ovat erittäin yleisiä, mutta niiden yhteys olkapäävaivoihin on heikko.
Tuoreen tutkimuksen tulokset julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä. Tutkijoiden mukaan tulokset haastavat nykyisen ajattelutavan, jossa kuvantamiselle annetaan keskeinen rooli olkapääoireiden selvittelyssä.
– Olkapääoireiden on pitkään ajateltu johtuvan rakenteellisista muutoksista, minkä vuoksi kuvantaminen on noussut tutkimisen keskiöön. Kun poikkeavuuksia löytyy, potilas ohjataan usein suoraan niiden perusteella hoitoon, kertoo tiedotteessa väitöskirjatutkija, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Thomas Ibounig.
Tutkimukseen osallistui 602 satunnaisesti valittua 41–76-vuotiasta suomalaista, jotka kävivät kliinisessä tutkimuksessa ja molempien olkapäiden magneettikuvauksessa. Peräti 99 prosentilla todettiin vähintään yksi poikkeava löydös. Heistä 25 prosentilla todettiin alkava jänteen rappeuma, 62 prosentilla osittainen repeämä ja 11 prosentilla täydellinen repeämä.
Muutokset lisääntyivät iän myötä, mutta niiden esiintyvyys oli lähes sama oireettomissa (96 %) ja oireisissa (98 %) olkapäissä. Täydellisetkin repeämät olivat tavallisia oireettomilla: niistä 78 prosenttia löytyi olkapäistä, jotka eivät olleet oireilevia.
– Kiertäjäkalvosimen muutokset ovat lähes väistämättömiä ikääntymisen myötä, eikä niiden löytyminen kuvantamisessa tarkoita automaattisesti sairautta tai hoidon tarvetta, sanoo tutkimuksen vastuullinen tutkija, dosentti Simo Taimela.
Ibounigin mukaan magneettikuvaus auttaa harvoin selvittämään olkapääoireiden syytä, kun kipu on alkanut ilman selvää vammaa tai selkeää toiminnallista vajetta. Hänen mukaansa myös terminologiaan on syytä kiinnittää huomiota: Termi ”repeämä” voi aiheuttaa turhaa huolta ja johtaa tarpeettomiin hoitoihin, vaikka kyse on tyypillisesti tavanomaisesta ikääntymismuutoksesta.
– Tämä tutkimus osoittaa, miksi vallitsevia käytäntöjä pitää uskaltaa kyseenalaistaa. Lähes kaikilta löytyy poikkeavia löydöksiä, mutta ne selittävät oireita huonosti. Pahimmillaan potilas saa väärän diagnoosin ja ohjautuu hoitoon, josta on vain vähän hyötyä tai josta voi olla jopa haittaa, Helsingin yliopiston professori Teppo Järvinen korostaa.
– Turhat kuvaukset ja hoidot vievät voimavaroja vaikuttavalta hoidolta. Siksi kuvantamisesta tulisi pääosin pidättäytyä, paitsi silloin, kun taustalla on selvä vamma, merkittävä toiminnanvajaus tai epäily vakavammasta syystä, Järvinen jatkaa.