Suomessa on uutisoitu viime aikoina vanhustenhoidon ongelmista. Turussa ikääntynyt nainen menehtyi ilmeisesti sidottuna tuoliin, ja Espoossa kuollut vanhus ei saanut apua edes 11 turvahälytyksen jälkeen.
Helsingin Sanomien haastattelema hoivakodin esihenkilö ja kaksi työntekijää kertovat, että poikkeuskeinoista on tullut päivittäisiä työkaluja.
Kirjauksia keksitään ja vanhuksia lääkitään hiljaiseksi tai sidotaan turhaan. Monien hoitajien sanotaan suhtautuvan työhön välinpitämättömästi.
Rajoittamistoimia käytetään esimerkiksi muistisairaiden levottomuuden kohdalla. Sitomisen kaltainen fyysinen rajoittaminen on usein nopein ratkaisu.
– Kun hoitajia on liian vähän ja koulutus muistisairauksista on heikkoa, ei ole aikaa eikä keinoja pysähtyä miettimään vaihtoehtoja, työntekijä sanoo HS:lle.
Rajoittamisen pitäisi olla viimeinen keino, joka vaatii aina perustelun ja kirjaamisen. Työntekijöiden osaaminen on kuitenkin usein puutteellista.
Osa vanhustenhoidon laitoksista on huonokuntoisia, ja vanhusten huoneet kuin ”pieniä ja pimeitä koppeja”. Vanhuksen kunto usein heikkenee, jos hän ei pääse liikkumaan eikä hänelle tarjota aktiviteetteja.
– Se, mikä laissa on minimi, on hyvinvointialueilla käytännössä maksimi. Ja silloin kaikki ylimääräinen putoaa pois, työntekijä sanoo.
Hoivayksiköissä on silti tehty myös parannuksia. Espoon tapauksen jälkeen turvapuhelimien lataustasosta on huolehdittu aiempaa paremmin, ja asiasta muistutetaan hoitajia kokouksissa ja työvuoron vaihtuessa.