Asiantuntijat HS:lle: Nämä ovat ensi vuoden parhaat sijoituskohteet

Katse kannattaa suunnata erityisesti Euroopan osakemarkkinoille.
Asiantuntijoiden mukaan Helsingin pörssistä on ensi vuonna odotettavissa kuluvaa vuotta maltillisempia tuottoja., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Asiantuntijoiden mukaan Helsingin pörssistä on ensi vuonna odotettavissa kuluvaa vuotta maltillisempia tuottoja., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Päättyvä vuosi on ollut vahva Helsingin pörssissä, jonka keskimääräistä tuottoa kuvaava OMXH-indeksi on noussut vuodessa noin 30 prosenttia.

Helsingin Sanomat kysyi asiantuntijoilta arvioita ensi vuoden sijoitusnäkymistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nordean senioristrategin Hertta Alavan mukaan ennusteet näyttävät lupaavilta, ja tuloskasvua on todennäköisesti luvassa kaikilta toimialoilta ja maantieteellisiltä alueilta.

Ensi vuonna katse kannattaa Alavan mukaan suunnata erityisesti Euroopan osakemarkkinoille. Suomalaiselle sijoittajalle Eurooppa voi olla Yhdysvaltoja palkitsevampi myös dollarin heikentymisen takia.

Ensi vuonna voittajat voivat löytyä perinteisemmiltä aloilta, eli finanssi- ja terveydenhuolto-osakkeista.

Alava arvioi, että Helsingin pörssissä on jonkin verran nousuvaraa.

– Luvassa on todennäköisesti normaalimpaa, ehkä noin 10 prosentin vuosituottoa, Alava arvioi HS:lle.

Poimintoja videosisällöistämme

OP Pohjolan varainhoidon päästrategi Lippo Suominen odottaa, että ensi vuonna osakemarkkinoiden veto muuttuu laaja-alaisemmaksi.

Helsingin pörssistä parhaimmat tuotot on toistaiseksi jo saatu.

– Jotta nousu jatkuisi ensi vuonna, yrityksiltä tarvitaan kohtuullisen kovaa tuloskasvua tukemaan kursseja. Toistaiseksi sitä ei ole nähty.

Korkosijoituksilla voi tasata riskejä. Nyt euroalueen joukkovelkakirjamarkkinoilta on saatavissa parin kolmen prosentin tuottoa pienellä riskillä.

– Jos Yhdysvalloissa tulee taantuma, korot ovat voittajia. Jos ei tule taantumaa, osakkeet ovat voittajia. Taantumia tulee kuitenkin aika harvoin, Suominen arvioi HS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Danske Bankin senioristrategin Tuukka Kemppaisen mukaan Helsingin pörssissä osakkeet eivät enää ole halpoja, vaan arvotustaso on nyt neutraali.

Ensi vuonna sijoittajan on Kemppaisen mukaan syytä varautua korjausliikkeeseen eli kurssipudotukseen, joka voi olla 10 prosenttia tai enemmän.

– Se ei tarkoita minkään kuplan puhkeamista, vaan on ihan normaalia markkinadynamiikkaa. Korjausliikkeitä tapahtuu lähes joka vuosi, Kemppainen muistuttaa HS:lle.

Varallisuuden ei pitäisi olla pelkässä asunnossa.
Mainos