Suomen julkisen talouden velka on kasvanut taas ennätyslukemiin. Hallitus tekee kaikkensa saadakseen velkasuhteen taittumaan, mutta hallituskauden sisällä kouriintuntuvat ratkaisut ovat vähissä. Voi hyvinkin olla niin, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) tekemien sopeutustoimien tulokset näkyvät vasta seuraavalla hallituskaudella, jolloin tuolloin istuva hallitus vie kunnian.
Mutta poliittisesta kunniasta viis, pääasia, että julkinen talous saataisiin tasapainotettua.
Julkiseen velkaan liittyvä keskustelu on kuin tiheä viidakko, jonka läpi on joskus vaikea nähdä lukuisista näkökulmista ja eri suuntiin vaikuttavista vaikutusmekanismeista johtuen. Seuraavassa siis lyhyesti joitakin asiaan liittyviä keskeisiä huomioita.
Kaikille pitäisi olla selvää, että pidemmän päälle julkisen talouden menot eivät voi merkittävästi ylittää tuloja. Velka suhteessa maksukykyyn ei voi kasvaa loputtomasti.
Suurempi velka, suuremmat velanhoitokustannukset. Ja velanhoitokustannukset ovat suoraan pois muusta julkisen talouden tarjoamista palveluista.
Suomen veroaste on jo ennestään korkea, eikä sen nostamiseen ole juurikaan liikkumavaraa. Korkean veroasteen kiristäminen heikentää kansalaisten hyvinvointia ja taloudellista aktiivisuutta enemmän kuin vastaava kiristys matalammalta tasolta. Valitettavasti käytännössä on mahdollista, että veroastetta joudutaan silti kiristämään. Tällöin korotukset on tehtävä erittäin huolellisesti, jotta niiden negatiiviset vaikutukset talouskasvuun jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
Talouskasvun kiihtyminen ei riitä korjaamaan julkisen talouden ongelmaa. Edes talouskasvun kiihtyminen pysyvästi kahteen prosenttiin, mikä on vaikuttanut utopistisen korkealta tasolta jo pitkään, ei riittäisi yksinään korjaamaan Suomen velkaongelmaa.
Tuottavuuden kasvusta seuraa korkeampi hyvinvointi ja nopeampi talouskasvu. Tuottavuuden kasvu siirtyy pienellä viiveellä palkkoihin ja hintoihin ja sitä kautta indekseihin ja julkisen sektorin palkkoihin, jolloin julkiset menot kasvavat. Näin ollen edes tuottavuuden kasvu ei todennäköisesti olisi oikotie onneen julkisen talouden näkökulmasta, vaikka positiivinen asia onkin.
Suomen julkinen velka ei ole yhtä korkea kuin joissain muissa Euroopan maissa. On varsin mahdollista, että mikäli maailman julkisten sektorien kasvanut velka aiheuttaisi velkakriisin, joku muu maa ajaa junalla seinään ensin. Suomi matkustaa vasta vaunussa kaksi. Muut Pohjoismaat ovat paremmin suojassa viimeisissä vaunuissa, jossa AAA-luokka sijaitsee.
Onko se syy passivoitua, jos itsellä menee huonosti, mutta jollakin muulla vielä huonommin? Päinvastoin. Silloin kannattaisi mahdollisimman pikaisesti siivota oma takapiha, jotta hankalassa tilanteessa olisi enemmän liikkumavaraa.
Menneiden vuosien julkisen talouden ongelmat näkyvät juuri nyt. Finanssipoliittista liikkumatilaa tarvittaisiin, kun taloustilanne on hankala ja aktiivinen suhdannepolitiikka olisi paikallaan. Mutta liikkumatilaa ei ole.
Muissa Pohjoismaissa, joissa velkasuhde on tasapainotettu matalammalle tasolle, on tyystiin eri tilanne. Tämä olisi ollut sitä varautumista, jota monet ekonomistit ovat painottaneet vuosikausia. Tölkkiä on potkittu vuosi toisensa jälkeen eteenpäin ja nyt ollaan tässä.
Sitä saa, mitä tilaa.