Naisyrittäjien määrä on kasvanut yli kymmenen prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Asia ilmenee yrittäjien laskutuspalvelu Ukko.fi:n keräämästä aineistosta.
Aineistosta ilmenee, että vuonna 2025 yhä useampi nainen tarttuu yrittäjyyteen.
– Yrittäjinä toimivien naisten määrän kasvu viime vuoden vastaavasta ajankohdasta kertoo siitä, että yrittäjyys on vetovoimainen vaihtoehto. Datastamme näkee myös sen, että matalan kynnyksen yrittäjyyspalvelut kiinnostavat naisia. Uskomme, että kun palvelut on helposti saatavilla, kiinnostus niitä kohtaan jatkaa kasvuaan vuosi vuodelta, vanhempi liiketoiminta-analyytikko Petteri Kaikkonen Ukko-palvelusta kertoo tiedotteessa.
Naisyrittäjyys keskittyy vahvimmin aloille, joissa korostuvat luovuus, ihmisläheisyys ja palveluosaaminen. Palvelun listauksen mukaan naisyrittäjiä löytyy eniten esittävien taiteiden, urheilu ja liikuntakoulutuksen, kiinteistöjen siivouksen, muu mainospalveluiden ja taiteellisen luomisen aloilla.
Yritysmuotojen välillä näkyy selkeitä sukupuolieroja. Kevytyrittäjistä noin 47 prosenttia on naisia, toiminimiyrittäjistä 41 prosenttia, kun taas osakeyhtiöissä naisten osuus on alle 24 prosenttia. Naiset suosivat yhä matalan kynnyksen muotoja, kuten kevytyrittäjyyttä ja toiminimiä, jotka mahdollistavat yrittäjyyden aloittamisen kevyesti ja helposti ilman hallinnollista kuormaa.