Asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialan lakon uhka väistyi

PAM ja työnantajaliitto pääsivät sopimukseen.
PAM ja Palta pääsivät neuvotteluratkaisuun. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
PAM ja Palta pääsivät neuvotteluratkaisuun. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus on hyväksynyt työnatajaliitto Paltan kanssa lauantaina  lauantaina 5.4. saavutetun neuvottelutuloksen. Neuvottelutuloksen sisällöstä ilmoitetaan kuitenkin vasta 11.4, kun työnantajaosapuolikin on sen ehtinyt käsitellä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Neuvottelut ovat olleet poikkeuksellisen vaikeat. On todella hyvä, että umpisolmumaisesta tilanteesta päästiin viimein eteenpäin, sanoo PAMin sopimusasiantuntija Markku Saikkonen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

PAM ja Palta ovat neuvotelleet asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialan työehtosopimuksesta tammikuun puolestavälistä alkaen niin keskenään kuin valtakunnansovittelijankin johdolla. Neuvotteluratkaisun myötä peruuntuvat tiistaina alkavaksi ilmotiettu asiakaspalvelu- ja telemarkkinalan lakko.

Lakko olisi haitannut asiakasyritysten ulkoistamaa asiakaspalvelua., kuten esimerkiksi ajanvarauspalvelua, taksikeskusten työtä tai vaikkapa tulkkauspalvelua. Asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialan tehtävänkuvat vaihtelevat puhelinmyynnistä monen alan erityisosaamista ja luovaa ongelmaratkaisukykyä vaativaan asiakaspalveluun.

Mainos