Olympialaisten taiteellinen johtaja myönsi: Avajaisten kohuesitys oli poliittinen

Jäljitelmä Viimeinen ehtoollinen -maalauksesta aiheutti paheksuntaa.
Pariisin olympialaisten avajaiset. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Pariisin olympialaisten avajaiset. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Pariisin olympialaisten avajaisten taiteellinen johtaja Thomas Jolly myöntää Le Monde -lehden haastattelussa, että avajaisissa oli myös poliittinen viesti.

Kohua herätti varsinkin kohtaus, jonka tulkittiin jäljittelevän Leonardo da Vincin maalausta Viimeinen ehtoollinen. Avajaisissa pitkän pöydän ääressä olivat drag-taiteilijat, joiden katsottiin esittävän Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tietenkin se oli poliittista, vaikka en käännynnäisyyttä harrastakaan, Thomas Jolly sanoo.

Taiteellinen johtaja kertoo, että sukupuolten moninaisuus näkyi avajaisissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tehtäväni oli kertoa, keitä me olemme, hän sanoo.

– Ranskan kuninkaat käyttivät puuteria ja korkokenkiä. Eikö Jeanne d’Arc eli yksi historiamme suurimmista transvestiiteista tuomittu, koska hän oli pukeutunut mieheksi, Thomas Jolly pohtii ja viittaa 1400-luvun alussa eläneeseen ranskalaissotilaaseen, josta tuli kuolemansa jälkeen Ranskan kansallissankari ja katolisen kirkon pyhimys.

Mainos