Yle: Rajalaki jakoi SDP:n päättäjät 55–38

Kaksi kolmasosaa puoluevaikuttajista on tyytyväisiä Antti Lindtmanin tähänastiseen puheenjohtajakauteen.
Suljettu raja-asema Vaalimaalla. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Suljettu raja-asema Vaalimaalla. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Ylen kyselyn perusteella 55 prosenttia SDP:n vaikuttajista antaa tukensa rajaturvallisuuslain eli niin sanotun käännytyslain käsittelylle.

Vastaajista 38 prosenttia sanoo pitävänsä virheenä, että SDP asettui lakimuutoksen tueksi. Seitsemän prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ulkopuolisten on vaikeaa muodostaa kantaa vajavaisilla tiedoilla. Voi olla, että kansanedustajille on annettu erilaisia uhka-arvioita asiasta, eräs vastaaja toteaa.

Kysely lähetettiin 214 henkilölle. Mukana oli puoluevaltuuston ja piirihallitusten jäseniä, piiritoimistojen työntekijöitä ja muita puoluevaikuttajia. Heistä 97 vastasi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Monet vastaajat pitivät kansallisen turvallisuuden ja ihmisoikeuksien välistä ristiriitaa vaikeana. Osa olisi toivonut, että hallitus- ja oppositiopuolueet olisivat valmistelleet esityksen yhdessä alusta alkaen. SDP:n eduskuntaryhmässä käytiin aiheesta kiivasta keskustelua keväästä lähtien.

SDP:n puoluejohdon toimintaa asiassa piti erittäin hyvänä 17 prosenttia ja hyvänä 40 prosenttia. Kielteisen arvion antoi vain 22 prosenttia vastaajista.

Nykyisen puheenjohtaja Antti Lindtmanin toimintaan oli tyytyväisiä 65 prosenttia SDP-vaikuttajista.

Mainos