Yhä useampi eteläkorealainen haluaa maalleen ydinaseen

66 prosenttia kansalaisista kannattaa ydinpelotteen hankkimista.
Pohjois-Korean ohjuskokeesta kertova televisiolähetys Soulissa. AFP / LEHTIKUVA / JUNG YEON-JE
Pohjois-Korean ohjuskokeesta kertova televisiolähetys Soulissa. AFP / LEHTIKUVA / JUNG YEON-JE

Kansalaisten tuki ydinaseen hankkimiselle on kasvanut Etelä-Koreassa viime vuodesta, kertoo Financial Times.

Maan kansalaisista 66 vastasi valtiollisen ajatushautomo Kinun kyselytutkimuksessa kannattavansa tai vahvasti kannattavansa ydinpelotteen hankkimista. Kannattajien määrä kasvoi kuudella prosenttiyksiköllä viime vuodesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kannatuksen taustalla on vastausten mukaan pelko Pohjois-Korean ja Venäjän yhteistyön tiivistymisestä ja Donald Trumpin mahdollisesta toisesta presidenttiydestä.

Kinun tutkija Sangsin Leen mukaan maan hallitus tai kumpikaan suurista puolueista ei ole ottanut ydinaseita ohjelmiinsa. Kansalaisten luoma paine keskustelun avaamisesta on kuitenkin hänen mukaansa kasvanut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Etelä-Korean kansalaisten keskuudessa myös luottamus Yhdysvaltojen turvatakuisiin on heikentynyt.

Maan pohjoinen naapuri on hankkinut itselleen ydinaseen. Etelä-Korea puolestaan on luottanut Yhdysvaltojen ydinaseisiin.

Yhdysvallat vastustaa ajatusta Etelä-Korean ydinaseesta. Pelkona on, että siitä syntyisi asevarustelun kierre.

Mainos