Antti Palola tyrmää Demokraatille puheet yleislakosta: Suurimmilla puolueilla on STTK:ssa tasainen kannatus

Poliittinen yleislakko olisi puheenjohtajan mukaan tarkoittanut, että STTK lähtee taistelemaan hallitusta vastaan.
Lakon hiljentämä Vuosaaren satama Helsingissä 11. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Lakon hiljentämä Vuosaaren satama Helsingissä 11. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ay-liikkeen rivit ovat vaikuttaneet olevan hajallaan. Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen suomi äskettäin muita ammattiliittoja siitä, ettei maaliskuun poliittisiin lakkoihin otettu aktiivisemmin osaa.

Lehtonen sanoi muun muassa Helsingin Sanomissa, että olisi toivonut SAK:n liitoilta laajempaa osallistumista. Lisäksi Lehtosen mukaan ”Akava ja STTK loistivat poissaolollaan”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo Demokraatille, että ei tällaista kritiikkiä suoraan ota vastaan. STTK:ssa on Palolan mukaan erilainen kulttuuri, eivätkä siihen ole kuuluneet STTK-tasoiset työtaistelupäätökset, vaan asia on jäsenjärjestöjen harkinnassa.

Hänen mielestään myöskään esillä pidetty yleislakko ei olisi keväällä tullut kyseeseen.

– Se olisi herättänyt liian paljon… En vain usko siihen tässä tilanteessa, Palola kommentoi lehdelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Palola jatkaa, että STTK on puoluepoliittisesti sitoutumaton keskusjärjestö.

– Ja jos olisi ollut poliittinen yleislakko, se olisi tarkoittanut, että me lähdemme avoimesti taistelemaan maan hallitusta vastaan.

– Meidän jäsenkunnassa on karkeasti arvioiden suunnilleen yhtä suuri kannatus neljällä suurimmalla puolueella eli SDP:llä, kokoomuksella, keskustalla edelleenkin ja perussuomalaisilla. Näin ollen luulen, että se olisi ollut täysin mahdoton ajatus, Palola arvioi.

Hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Mainos