”Ay-johtajat sanovat yllättyneensä, kun tehtaita suljetaan”

Lakoista kärsii ministerin mukaan pahiten suomalainen työntekijä.
Lakko vaikuttaa metsäteollisuuteen kuljetusketjun kautta. Tukkeja Mänttä-Vilppulassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Lakko vaikuttaa metsäteollisuuteen kuljetusketjun kautta. Tukkeja Mänttä-Vilppulassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) toteaa, että poliittiset lakot käyvät kalliiksi työntekijöille.

– Tehtaita pannaan nyt kiinni ja työntekijät lomautetaan. UPM Kymin koneita ajetaan alas jo tällä viikolla, Heinonen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

UPM Kymi on kertonut joutuvansa alasajamaan tuotantoaan, koska lakko vaikuttaa kuljetuksiin, ja ilmoittanut lopettavansa palkanmaksun samalla kun työtkin loppuvat.

Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) kysyy X-alustalla, onko ay-johtajille tosiaan ollut yllätys, mitä kahden viikon lakosta seuraa.

– Ay-johtajat sanovat yllättyneensä, kun lakot johtavat tehtaiden sulkemisiin, palkanmaksun keskeyttämisiin ja työpaikkojen menetyksiin. Yllättyivätköhän todella?

– Lakoista kärsii pahiten juuri suomalainen työntekijä – se, jonka etua ollaan puolustavinaan, Rydman jatkaa.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ounastelee, että lisää sulkuja on luvassa.

Poimintoja videosisällöistämme

– SAK:n liitot aiheuttavat poliittisilla lakoillaan palkansaajille kalliin laskun, kun tehtaita suljetaan ja lehtitietojen mukaan ainakin UPM lopettaa heti palkanmaksun. Lisää sulkuja on luvassa. Ketä tämä touhu palvelee, SAK? hän kommentoi.

Metsäteollisuus on satamien suurin asiakas. Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen arvioi Kauppalehdelle, että tuotantoa joudutaan valtaosalla metsäteollisuuden tehtaista ajamaan Suomessa alas, kun varastokapasiteetti täyttyy.

Lakko vaikuttaa laajasti myös terästeollisuuteen. Esimerkiksi Outokumpu antoi tänään tulosvaroituksen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Mainos