UPM Kymi kertoo joutuvansa ajamaan alas tuotantoaan lakkojen takia. UPM Kymin tehdasintegraatin ja sellutehtaan johtaja Vesa Volmari sanoo Kouvolan Sanomille, että alasajo koskee kaikkia niitä toimintoja, joista lähtee tavaraa ulospäin. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa UPM Kymin paperi- ja sellutehtaita.
– Logistiikkaketjut häiriintyvät lakkojen takia, ja sitä kautta vaikutus tulee tehtaan tuotantoon, Volmari kertoo.
Kouvolan Sanomien mukaan myös palkanmaksu työntekijöille keskeytyy välittömästi. UPM:n tulkinnan mukaan ”työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa työntekijälle, jonka työ keskeytyy sellaisen työtaistelun takia, jolla on riippuvuussuhde työntekijän omiin työehtoihin tai työoloihin”.
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kommentoi lehdelle, että ”asia puidaan käräjillä”. Muut yhtiöt ovat hänen mukaansa tulkinneet asian siten, että työntekijöille maksetaan seitsemän päivän palkka niin kutsutussa jalkautuksessa, eli kun työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Paperiliitto ei ole mukana lakossa.