Tällä viikolla Kiovassa vierailleen ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin hallinto tekee aidosti töitä korruption lopettamiseksi ja läpinäkyvyyden ja markkinatalouden toiminnan edistämiseksi.
Hän vertaa maan tilannetta edelliseen Ukrainan vierailuunsa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä vuonna 2016. Venäjä oli vallannut Krimin ja käynnistänyt sodan maan itäosissa alkuvuodesta 2014, ja maassa käytiin silloinkin sotaa.
Mykkänen oli nyt Kiovassa Ukrainan ympäristö- ja luonnonvaraministeri Ruslan Striletsin kutsumana. Hän tapasi muitakin ministereitä ja muun muassa Ukrainan valtion uuden metsäyhtiön johtoa. Matkalla oli mukana suomalaisten yritysten edustajia.
– Oli rohkaisevaa nähdä, että näillä Zelenskyin tiimin jäsenillä on aivan uudenlainen ote verrattuna siihen, mitä Ukrainassa on aikaisemmin nähty, Mykkänen sanoo Verkkouutisille paluumatkalta Puolasta.
Vaikka Ukrainassa rehottavaa korruptiota onkin pantu ankarasti kuriin, luonnehtii ministeri Kiovan urakkaa valtavaksi. Hän muistuttaa kuitenkin, että Ukrainan EU-assosiaatio oli ollut käynnissä jo edellisen vierailun aikaan. Muun muassa vapaakauppa-alueen sisältävä varsinainen sopimus tuli siirtymävaiheen jälkeen voimaan jo syyskuussa 2017.
Kai Mykkäsen mukaan esimerkiksi hankintaprosessit olivat silti vielä tuolloin hyvin läpinäkymättömiä. Nyt hän sanoo ministerikollega Striletsin olleen välillä EU-direktiivien toimeenpanosta enemmän tosissaan kuin esimerkiksi Italiassa tunnutaan välillä olevan.
– Kyllä he aidosti tämän kaiken sodankin keskellä tunnollisesti uudistavat siviiliyhteiskuntaa ja myöskin toteuttavat sitä EU-yhteensopivuutta.
Ukrainalaisten haave EU-jäsenyydestä on elänyt jo vuosikausia. Aiemmin ei kuitenkaan Mykkäsen mukaan oltu niin ”veitsenterällä” kuin nyt.
– Tässä näkyy kaksi asiaa. Zelenskyin hallinto ensinnäkin tietää, että heidän on pakko onnistua länsi-integraatiossa tai muuten Venäjä haukkaa koko maan. Toisekseen haluan myös uskoa, että hallinto on uutta ja uudenlaista sukupolvea.
Ukrainan johtoon on noustu viime vuosina myös politiikan ulkopuolelta, ja vanhoja huonon hallinnon perinteitä on ainakin pyritty rikkomaan. Kai Mykkäsen mukaan vielä ei voi tietää, onnistutaanko kaikissa kunnianhimoisissa muutoksissa.
– Uudistamiskaaret ovat vaikeita – tuleeko Ukrainasta sitten Viro vaiko Unkari, Mykkänen pohtii.
Viime aikojen länsimaisesta uutisoinnista on helppo saada varsin synkkä kuva sodan kulusta. Kai Mykkänen kertoo, ettei tappiomielialaa ollut kuitenkaan Kiovassa aistittavissa.
– Hyvin omistautuneesti siviiliyhteiskuntaa pannaan kuntoon, niin energiajärjestelmää, ympäristöä kuin jälleenrakennustakin.
– Toivon mukaan tämä voidaan myös pitää. Hallinnon ryhti oli ainakin kunnossa.
Miten Ukrainan johtajat sitten kuvailevat rintaman tilannetta?
– Henkselien paukuttelua tai puhetta omasta ylivertaisuudesta ei missään nimessä tullut käytäväkeskusteluissakaan, Kai Mykkänen vastaa.
Samalla ajatus siitä, että sota voitaisiin ratkaista nopeasti sotilaallisesti on karissut. Hänen mukaansa ukrainalaisten puheista kuvastui kuitenkin ”usko siihen, että me tämän homman kanssa pärjätään”.
– Päällimmäisenä on jatkuvasti se ammushuollon ammottava aukko, Mykkänen kuitenkin muistuttaa.