Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) raportin mukaan Venäjän joukot ovat miinoittaneet Zaporižžjan ydinvoimalan ympäristöä. Raportissa todetaan, että miinat ovat Zaporižžjan ympärillä, ydinvoimalan sisä- ja ulkoaitojen välisellä vyöhykkeellä. Viime vuoden marraskuussa IAEA poisti samalta paikalta miinoja.
Raportissa todetaan myös, että Zaporižžjan varavirtalähde oli poissa käytöstä useita tunteja tällä viikolla. Syytä tutkitaan parhaillaan.
– Haavoittuva sähkötilanne on edelleen yksi suurimmista ydinturvallisuutta ja ydinmateriaalivalvontaa uhkaavista vaaroista alueella. Tilanne on tältä osin edelleen erittäin huolestuttava, sanoo IAEA:n pääjohtaja Rafael Mariano Grossi.
Viime elokuun jälkeen Zaporižžjan ydinvoimala on joutunut käyttämään diesel-hätägeneraattoreita. Grossi on huolissaan siitä, miten asiantuntijat ovat päätelleet Zaporižžjan olevan toteuttamatta kattavaa huoltosuunnitelmaa tänä vuonna.
– Hyvin laadittu kunnossapitosuunnitelma ja sen oikea-aikainen täytäntöönpano ovat olennaisen tärkeitä laitoksen turvallisuuden ja varmuuden varmistamiseksi, Grossi vakuuttaa.
Ukraine’s Zaporizhzhya NPP lost its immediate back-up power supply to the reactor units for several hours this week, in the latest incident underlining persistent nuclear safety and security risks at the site, DG @rafaelmgrossi said today.https://t.co/AXhOhHUiNF pic.twitter.com/nerqyRrNqC
— IAEA – International Atomic Energy Agency ⚛️ (@iaeaorg) January 19, 2024