Sääntelyä tarvitaan, mutta työelämän osalta siinä on menty liian pitkälle, kirjoittaa Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula Kauppalehden mielipidepalstalla.
– Sääntelyä ja byrokratiaa on lisätty, eikä ole oivallettu sitä, että tämä vaikuttaa kielteisesti sekä työnantajien halukkuuteen palkata että ihmisten halukkuuteen ottaa työtä vastaan.
Makkulan mukaan Suomi tarvitsee hallitusohjelmaan kirjatut työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset, joiden tekeminen on vuosikymmenten ajan laiminlyöty.
– Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometri osoittaa vuodesta toiseen sen, että pienissä yrityksissä tieto kulkee parhaiten ja luottamus sekä avoimuus työyhteisössä ja yrittäjän ja työntekijöiden välillä on hyvä.
– Tämä on hyvä lähtökohta kehittää työlainsäädäntöä joustavampaan suuntaan ja lisätä hallitusohjelman mukaisesti paikallisen sopimisen mahdollisuuksia poistamalla laista järjestäytymättömiä yrityksiä koskevat lähes 70 sopimisen kieltoa, Makkula jatkaa.
Yksi keskeinen uudistus Makkulan mukaan on hallitusohjelmassa oleva kirjaus henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta, jotta yritykset alkaisivat palkata lisää työvoimaa.
Hän muistuttaa, että yhteiskunnan tarjoamien palveluiden turvaaminen edellyttää talouden kasvua. Talouskasvu puolestaan vaatii, että yhteiskunnassa on riittävästi työpanosta ja että työ pystytään tekemään tuottavasti.
– Suomessa on noin 300 000 parhaassa työiässä olevaa henkilöä, jotka eivät hae työtä eivätkä ole myöskään työttömiä. Osa heistä on saatavissa työmarkkinoille uudistamalla sosiaaliturvasääntelyä nykyistä kannustavammaksi, Makkula katsoo.
Hän jatkaa, että uudistuksia kritisoivien kannattaa kääntää katseet niihin maihin, joissa näitä uudistuksia on tehty, sillä vaikutukset ovat olleet myönteisiä työllisyydelle ja kasvulle.
– Rakenteellinen työttömyys on myös alentunut. Tanskassa se on puolet Suomen tasosta. Meillä työttömyys ei edes hyvinä aikoina laske 6–7 prosentin alapuolelle ja pitkäaikaistyöttömyys pysyy myös varsin korkeana. Samaan aikaan yrityksillä on työvoimapula ja kansa ikääntyy. Yhtälö ei näin voi toimia, ja siksi hallitusohjelman uudistukset tarvitaan, Makkula sanoo.