Ilta-Sanomat kysyi rajavartiolaitokselta mitä tapahtuu, jos kolmannen maiden kansalaisia tulee edelleen Kaakkois-Suomen raja-asemille niiden sulkeuduttua.
– Keskiyöllä puomit suljetaan ja pannaan tarvittavat estelaitteet, jotka estävät ajamisen. Estelaitteita sinne tulee, niitä on olemassa hyvin monenlaisia. En lähde kuvailemaan, millaisia ne ovat ja miten valvomme rajanylityspaikkoja. Ne ovat taktisia menetelmiämme. Seuraamme tilannetta jatkuvasti, rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö eversti Matti Pitkäniitty sanoo IS:lle.
Ääritilanteessa Suomeen pyrkiviä voidaan estää myös fyysisesti.
– Meillä on mietitty myös niitä vaihtoehtoja, mitä on nähty Puolan ja Valko-Venäjän rajalta, että henkilöt yrittävät ihan väen väkisin voimalla rynnien ja väkivaltaa käyttäen rajasta yli. Silloin puhutaan joukkojen hallintatoiminnasta, eli siinä on henkilöstöä sitten edessä. Ensin yritetään aina käskyin, kehotuksin ja ohjein saada toiminta kontrolliin.
Hallitus päätti eilen sulkea Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan raja-asemat. Sulku astuu voimaan 18. marraskuuta kello 00:00. Minkäänlainen ylitys ei ole tämän jälkeen mahdollista Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla.
Päätökseen päädyttiin, koska viime päivien aikana Kaakkois-Suomen raja-asemille on ilmaantunut kymmeniä kolmannen maiden kansalaisia, jotka ovat saapuneet raja-asemalle ilman viisumia ja ovat heti rajalla hakeneet turvapaikkaa Suomesta.