Video näyttää Israelin F-35-hävittäjät tositoimissa – näin risteilyohjus tuhotaan

Israel on torjunut Iranin tukemien Jemenin huthikapinallisten tekemiä ohjus- ja lennokkihyökkäyksiä.
Israel kertoo tuhonneensa risteilyohjuksen F-35-hävittäjien avulla. www.twitter.com/IAFsite
Israel kertoo tuhonneensa risteilyohjuksen F-35-hävittäjien avulla. www.twitter.com/IAFsite

Israel on vahvistanut, että sen F-35I Adir -monitoimihävittäjät osallistuvat aktiivisesti tämänhetkiseen Gazan konfliktiin ja taistelutoimiin.

Israelin ilmavoimien mukaan näitä hävittäjiä käytettiin äskettäin risteilyohjuksen tuhoamiseen. Tämä on myös ensimmäinen vahvistus siitä, että F-35I-koneita on käytetty tämänkaltaisen maalin tuhoamisessa, kertoo Warzone-sivusto.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israelin ilmavoimat kertoi torstaina viestipalvelu X:ssä havainneensa muutama päivä sitten kaakosta Israelin ilmatilaa kohti laukaistun risteilyohjuksen, jonka F-35I Adir -monitoimihävittäjät pysäyttivät onnistuneesti.

Samaiseen X-jakoon oli upotettu hävittäjästä käsin kuvattu video (jutun alla) tuhotusta kohteesta. Warzonen mukaan kyseessä on selvästi risteilyohjus.

Israelin puolustusvoimien (IDF) mukaan risteilyohjuksen pudottamisen jälkeen Israel torjui myöhemmin samana päivänä Punaisenmeren alueelta ammuttuja ohjuksia Arrow-ohjuspuolustusjärjestelmällä.

Poimintoja videosisällöistämme

F-35I-hävittäjien torjuntatehtävän tarkasta ajankohdasta ja paikasta sekä risteilyohjuksen alkuperästä ei ole toistaiseksi yksityiskohtaista tietoa.

Warzone kuitenkin korostaa Israelin todenneen, että risteilyohjus ”laukaistiin kaakosta kohti Israelin ilmatilaa”. Tämä viittaa lähes varmasti siihen, että Iranin tukemat Jemenin huthikapinalliset olivat hyökkäyksen takana.

Myös uutissivusto The Times of Israel päättelee, että huthit ampuivat ohjuksen ja huomauttaa, että Israelin puolustusvoimat on torjunut useita muita kohteita – ilmeisesti Jemenistä laukaistuja lennokkeja – Punaisenmeren yllä viime päivinä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Huthit ovat myös julkaisseet videomateriaalia, joka väitetysti näyttää risteilyohjuksia ja lennokkeja laukaistavan Israelissa olevia kohteita vastaan kostoksi Israelin operaatioille Gazassa.

Israelin ilmoitus oli ensimmäinen vahvistus sille, että F-35I-hävittäjiä on käytetty tämänhetkisessä Gazan konfliktissa. Niitä on kuitenkin käytetty taistelutehtävissä aiemmin esimerkiksi iranilaisia lennokkeja vastaan.

Mainos