Yle: Venäläisten omistamat asunnot ajavat taloyhtiöitä ongelmiin

Pakotteiden vuoksi maksuliikenne on vaikeutunut, eikä osaa Venäjälle osoitteensa ilmoittaneista osakkaista ole tavoitettu.
Kerrostaloja Espoon Suvelassa perjantaina 15. syyskuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kerrostaloja Espoon Suvelassa perjantaina 15. syyskuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Pakotteiden vuoksi venäläiset eivät voi maksaa omistamiensa asuntojen vastikkeita, mikä on ajanut osan taloyhtiöistä ongelmiin, kertoo Yle.

Isännöintiliiton mukaan yhteydenotot asiaan liittyen ovat yleistyneet.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Se on koko ajan kasvava ongelma. Varsinkin itärajalla on asunto-osakeyhtiöitä, joissa venäläisten osuus osakkaista voi olla huomattava, jopa useita kymmeniä prosentteja, kertoo isännöintiliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Riikka Vaaja.

Mikäli osakas ei maksa vastikkeita, voi asunto-osayhtiö ottaa asunnon haltuun. Kuitenkaan haltuunottoa ei voi tehdä ilman varoitusta.

Varoitus on annettava todisteellisesti tiedoksi, eli esimerkiksi postitse. Pelkkä sähköinen ilmoitus ei riitä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mikäli asunnon omistaja on Venäjällä eikä häntä tavoiteta, ei asuntoa voi ottaa haltuun.

– Tällä hetkellä posti ei kulje Venäjälle, joten taloyhtiöt eivät voi antaa näitä varoituksia tiedoksi, Vaaja sanoo.

Maksamatta jääneet vastikkeet tulevat muiden osakkaiden maksettavaksi.

Mainos