Maakuntaveron käyttöön ottoa on perusteltua arvioida vasta myöhemmin, ilmenee tuoreesta ministeriön raportista.
Valtiovarainministeriö on julkaissut tänään loppuraportin liittyen hyvinvointialueiden tehtäviin sekä rahoituksen tarkasteluun – mukaan lukien maakuntavero.
Rahoitusmallin uudistamistarpeita on perusteltua arvioida loppuraportin mukaan vasta siinä vaiheessa, kun hyvinvointialueiden toiminta on alkanut vakiintua ja nykyisen rahoitusmallin sekä alueiden ohjauksen toimivuudesta on kerätty riittävästi kokemuksia. Hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmä toimii lainsäädännössä suunnitellulla tavalla aikaisintaan vuonna 2025.
Raportissa katsotaan, että maakuntaveron käyttöönotto muuttaisi merkittävästi koko hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmää ja edellyttäisi laajojen ja monimutkaisten kysymysten ratkaisemista.
Maakuntaveron käyttöönotto edellyttäisi lisäksi Helsingin aseman arvioimista myös lainsäädäntöteknisesti. Jos Helsingin kaupungille tulisi erillinen maakuntaveroa vastaava vero, tulisi siitä säätää tuloverolaissa ja huomioida myös muualla verolainsäädännössä maakuntaveroa vastaavasti.
Raportti arvioi, että uudistuksen vaiheittaisessa voimaantulovaiheessa hyvinvointialueille on tärkeää antaa työrauha toiminnan käynnistämiseen.
LUE MYÖS:
Maakuntaveron valmistelu loppusuoralla – toimeksianto muuttui matkan varrella