Jukka Kopra: Jengirikollisuus pitää kitkeä pois

Kansanedustajan mukaan hallitus ei ole kuunnellut oppositiota.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen Vantaalla kohdistui pommiuhka. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen Vantaalla kohdistui pommiuhka. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kokoomuksen kansanedustajan Jukka Kopran mukaan jengirikollisuus on kasvava ongelma Suomessa.

– Väkivaltaa ihannoidaan, kynnys sen käyttöön on laskenut ja rikokset yhä useammin kohdistuvat myös ulkopuolisiin. Suomi on Ruotsin tiellä ja on selvää, että tämän haitallisen ilmiön eteneminen on pysäytettävä, Kopra toteaa Etelä-Saimaan mielipidekirjoituksessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poliisin mukaan Suomessa toimii nykyisin lukuisia katujengejä ja niissä on yhteensä jäseniä noin 200. Jäsenistä 90 prosenttia on täysi-ikäisiä ja 95 prosenttia ulkomaalaistaustaisia.

Kopran mukaan on tunnustettava, että jengi-ilmiö on kytköksissä epäonnistuneeseen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaan.

– Näihin tarvitaan korjaavia toimia. Pidemmällä ajalla suotuisia vaikutuksia tuovat lastensuojelun ja nuorisopalveluiden resurssien kuntoon saaminen. Myös nuorten mielenterveystyöhön on panostettava ja annettava terapiatakuu.

Poimintoja videosisällöistämme

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on laatinut entisen sisäministerin Maria Ohisalon (vihr.) (nykyinen ympäristöministeri) johdolla sisäisen turvallisuuden selonteon, mutta siinä ei Kopran mukaan juurikaan huomioida järjestäytynyttä rikollisuutta tai rikollisjengejä.

– Kokoomus ja muut oppositiopuolueet vaativat perusteellisempaa käsittelyä, jossa olisi realistisella tavalla huomioitu vallitseva tilanne, mutta tätä ei kuunneltu.

– Jengirikollisuus on kitkettävä pois. Siihen ei ole olemassa yksittäistä patenttiratkaisua, vaan tarvitaan useita eri keinoja, Kopra toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansanedustajan mukaan esimerkiksi poliisien määrää pitää lisätä ja ampuma-aserikosten rangaistuksia koventaa sekä lisätä jengirikollisuus rangaistuksen koventamisen perusteeksi.

LUE MYÖS:
Puheenaihe: Onko Suomi Ruotsin tiellä? Näin Atte Harjanne vastaa

Uusista joustoista on sovittu erityisen paljon kaupan ja rakentamisen aloilla.
Marko Kilven mukaan suomalaiset on opetettu siihen, että valtio tukee kaikkia kaikessa.
Hallitus on tehnyt merkittäviä panostuksia koulutukseen, talouteen ja kokonaisturvallisuuteen.
Mainos