Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSiin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo Ylen uutisille olevansa huolissaan kevään korkeasta koronakuolemien määrästä.
THL:n tilastojen mukaan koronaan liittyviä kuolemia oli huhtikuussa noin 500. Toukokuun toisella puoliskolla taas menehtyneitä oli 213, ilmeni sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n kesäkuun tilannekatsauksessa.
– Kehitys voi olla varsin huolestuttava, eikä se näytä myöskään paranevan, jos mitään ei tehdä, Mäkijärvi sanoo.
Mäkijärven mukaan kaikkien, jotka ovat rokotuksiin oikeutettuja, tulisi ne nyt ehdottomasti ottaa.
– Jos tauti siirtyy vikkelästi keski-ikäisistä vanhusväestöön, uusia kuolemantapauksia voi jatkossakin tulla paljon, Mäkijärvi sanoo
Hän toteaa, että ikääntyneestä väestöstä ja riskiryhmistä osa on edelleen vailla tarjolla olevaa rokotesuojaa eli neljättä tehosteeksi tarkoitettua rokotetta. Nuoremmissa ikäryhmissä puolestaan osa väestöstä on jättänyt ottamatta tarjolla olevan kolmannen rokoteannoksen.
Mäkijärvi sanoo, että vaikka yleisesti ottaen tautitilanne on ollut esimerkiksi sairaala- ja tehohoidon osalta tällä erää rauhallinen, kuolemien määrä on edelleen huolestuttava.
– Huolestuttavinta on, että tilanne ei välttämättä äkkiseltään myöskään helpota.
Mäkijärvi viittaa kesäkuukausiin, joita hän pitää tartuntojen osalta erittäin riskialttiina aikana, koska ihmiset liikkuvat ja lomailevat paljon.