IS: Hallituspuolueet eivät enää tyrmää itärajan aitaa

Ryhmäjohtajien mukaan rajaturvallisuutta on syytä vahvistaa.
Rajavyöhyke Suomen ja Venäjän rajalla Nuijamaalla Lappeenrannassa. LEHTIKUVA / LAURI HEINO
Rajavyöhyke Suomen ja Venäjän rajalla Nuijamaalla Lappeenrannassa. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, entinen sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ehdotti marraskuussa itärajan aidan rakentamista, jotta Suomi pystyisi torjumaan Venäjän mahdollista hybridivaikuttamista siirtolaisilla. Hallituspuolueet tyrmäsivät tuolloin ehdotuksen, mutta ääni kellossa on nyt Ilta-Sanomien mukaan täysin muuttunut.

– Harva sitä silloin piti järkevänä ehdotuksena. Synkkää tämä on, että aitaa joudutaan rakentamaan. En ilku kellekään, Mykkänen sanoo IS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Selvästi hallitus näyttää tulleen samoihin ajatuksiin, joita silloin pohdiskelin. Hallituskin näkee, että ihmisten työntäminen Suomeen voi olla painostuksen väline ja sitä voi olla vaikea estää, jos ei ole kulkuestettä eli aitaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan puolue tukee aidan rakentamista.

– Vahva tuki sille, että on tarve tehdä rajaturvallisuutta vahvistavia toimia, ja vahvistaa Rajavartiolaitoksen kykyä turvata raja kaikissa oloissa. Siihen kuuluvat myös fyysiset rajaesteet, kun Rajavartiolaitos katsoo, että niitä tarvitaan, Lindtman sanoi IS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tukea tulee myös keskustasta.

– Siinä on ihan järkeä. Näimme hybridivaikuttamisen Puolan rajalla. En ole panemassa kampoihin aidan rakentamiselle, kertoo ryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs IS:lle.

Vasemmistoliitto ja vihreät eivät myöskään enää tyrmää aidan rakentamista.

Mainos